"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Tarkennettua tietoa radan valmistumisesta

12.8.2010 10:37

Olin tänään yhteydessä kaupungin viherrakennukseen ja sain tarkennettua tietoa radan valmistumisaikataulusta. Tällä hetkellä ollaan siis asentamassa korien asennusjalkoja ja viimeistelemässä lähtöpaikkoja. Puiston rakentamattomalle alueelle tehdyille väylille on tarkoitus kylvää uusi nurmi, joten on suotavaa, että uusi nurmi annetaan ensi kunnolla kasvaa ennen kuin väylillä aletaan tepastelemaan. Kaupunki ei asenna näille kyseisille väylille koreja, ennen kuin ruoho on kerran leikattu. Rata on siis valmis ensimmäisille pelikierroksille aikaisintaan syyskuun puolessä välissä, tietysti keleistä riippuen. Nyt raivattujen väylien ulkopuolille jäävä pitkä heinikko on myös tarkoitus leikata. Myös päätösväylän viereinen metsikkö on tarkoitus harventaa ensi keväänä, jotta alueesta saadaan avoimempi ja viihtyisämpi.

On mahtavaa havaita, että kaupunki tekee radan väylistä viimeisen päälle siistejä uusine nurmineen, ja muutenkin panostaa alueen viihtyvyyteen lähimetsikön lisäharvennuksin. Kiitokset tästä kaupungille!

Avauskierrosta odotellessa…

Terveisin RM Jari

PS. Jatkossa radan valmistumisen jälkeen olisi tarkoitus hoitaa rata-aluetta myös talkoovoimin, jotta rata pysyy huippukunnossa myös väylien ulkopuolisilta alueilta. Talkootoiminta on syytä alkaa virittelemään, koska kaupungilla eivät välttämättä taloudelliset eikä henkilöresurssit riitä väylien ulkopuolisten alueiden säännölliseen hoitoon. Joten ei muuta kun alustavasti talkoolaisia keräämään.


5 kommenttia:

Aantsa | 07:29 01.09.2010

Koivusaareen ajettaessa on mutka vasemmalle. Pesä on sisämutkan puolella (ulkomutkassa tulee joki vastaan) noin 3m tienlaidasta. En ole nyt ehtinyt käydä katsomassa mikä siellä on tilanne että onko pesä vielä olemassa.

RM Jari | 08:30 16.08.2010

Hyvä, että on intoa talkoohommiin. Ilmoittelen radan blogissa talkootarpeista, ja tänne voi myös kirjoitella talkooaiheista, niin kuin jo teitkin. Oletan, että tarkoitat parkkipaikalla ensimmäisen väylän lähtö ja 9.väylän korin aluetta (katso ratakartta), jossa myös infotaulu tulee sijaitsemaan. Siinä alueella tasoitustyöt ja multien levittäminen uutta nurmea varten ovat vielä kesken, joten jos voit laittaa tietoa ampiaispesän sijainnista, niin ilmoittelen eteenpäin. Eiköhän se vielä tässä rakennusvaiheessa hoidu kaupungin urakan puolesta, kun vielä kaivurikin on käytössä.

Aantsa | 18:27 14.08.2010

Talkoisiin lähden mieluusti. Minne voi siitä olla yhteydessä? Ensimmäinen talkooväen homma olisi varmaan maa-ampiaispesän tuhoaminen oletetulta parkkipaikalta?

RM Jari | 09:37 13.08.2010

Ihan 100% varma en ole pystytetäänkö puiston puolella olevat 6,7,8 väylien korit jo ennen noita rakentamattoman alueen väyliä. Mutta jos puiston puolelle korit pystytetään, uskon että siellä voi pelata jo ennen syyskuun puoliväliä. Informoin jatkossa tilanteesta, milloin rata on osittain pelattavissa ja kokonaan valmis. Seuraa vaan radan blogia, ilmoitan heti kun muutosta tapahtuu. Käyn nimittäin päivittäin seuraamassa rakentamisen edistymistä.

Henkka | 16:34 12.08.2010

Kiitoksia tiedoista. Just poltteli että pitäisikö lähteä kattomaan että miltä siellä näyttää, mutta ehkäpä jätän väliin.

Tarkoittaako tuo siis että ennen syyskuun puoliväliä siellä ei ole yhtään rataa pelattavana vai vaan osa radoista ei ole pelattavana? Vai ennen syyskuun puoliväliä ei olisi syytä mennä pelaamaan?

Kiitokset infoista.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *