"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Frisbeegolf mediassa, osa 2

1.10.2011 23:09

Kirjoitin yli vuosi sitten tässä blogissa median roolista frisbeegolfin suosion kasvattajana. Nyt on aika palata tematiikkaan.

 

En missään nimessä halua esiintyä minään Aino Kassisena (kuuluisa selvänäkijä 70-luvulla), mutta aika moni edellisessä aihetta käsittelevässä kolumnissa mainitsemani seikka on käynyt toteen. Kun kuriositeettijutut on julkaistu, katseet ovat kääntyneet ilmiön tarkasteluun varsinaisen sisällön kautta. Toisin sanoen kilpaurheilupuoli on saanut julkisuutta isojen tapahtumien sekä kiinnostavien yksilöiden ansiosta ja lajin yleisliikunnallista puolta on nostettu myöskin esiin muun muassa erikoislehdissä.

 

European Open ja Sepon jenkkiholari

Väitin puolitoista vuotta sitten, että “siinä vaiheessa, kun  vaikkapa European Openin voittaja kuittaa ykköstilastaan 100 000 euroa, alkaa Epilässä varmasti näkyä tv-kameroita muutenkin kuin Kympin Uutisten kevennykseen materiaalia kuvaamassa. “ Olin väärässä. Ei tarvittu sadantonnin palkintoshekkiä, eikä sitäpaitsi oltu Epilässäkään. Nokialla pidetyistä European Open -kisoista nähtiin Urheiluruudussa kunnon juttu, jossa haastateltiin useita pelaajia ja jutun sävykin oli kauttaaltaan erittäin positiivinen. Lisäksi YLE:n nettisivuilla oli muutakin videomateriaalia lajiin liittyen, mm. Juho Rantalaihon heittovinkkejä. Laji otti erinomaisten kisajärjestelyjen ansiosta  aimo harppauksen uskottavuusakselilla.

Pian Nokian kisojen jälkeen saatiin mediaan lisää upeaa skuuppia, kun lajin nuori superlupaus Seppo Paju linkosi MM-kisojen heittonäytöksessä 120 metrin holarin. Eikä asia jäänyt pelkästään kotimaisen median haaviin, vaan Sepon holaria esitettiin ympäri Amerikkaa erilaisissa “World of Sports” -tyylisissä urheilun highlight-koosteissa.

Seppo Paju tässä kuvassa kotimaan kamaralla.

Seppo nousi tällä suorituksella sananmukaisesti kertaheitolla urheilutoimittajien aistihavaintokenttään. Yleensä kukaan ei ole Suomessa mitään, ennen kuin hän on pärjännyt maailmalla. Sepon meriittilista yhdistettynä todella nuoreen ikään ovat omiaan luomaan hänestä lajin ensimmäisen suomalaisen supertähden – eräänlaisen frisbeegolfin Jarkko Niemisen, johon laji Suomessa henkilöityy.

Tämä voi tietysti herättää osassa laji-ihmisiä närää, mutta kylmä tosiasia on, että media kaipaa tarinoita ja sankareita. Laveiden lajiesittelyjen sijaan se tuo asioita esille yksilöiden kautta. Tälle me emme voi mitään ja mieluummin kannattaa ottaa kaikki se julkisuus, mitä on tarjolla, vaikka se sitten tulisikin yhden tai muutaman henkilön kanavoimana.

 

Kuntoliikuntaa ja lifestylea

Toinen linja, jota kautta frisbeegolf on saanut julkisuutta on ollut kuntoiluun ja hyvinvointiin erikoistuneiden medioiden julkaisemat jutut frisbeegolfista. Yhä useampi on lajia kokeillut ja todennut sen olevan mitä erinomaisin liikuntamuoto, joka sopii myös niille, joiden liikunnallinen lähtötaso on alhaisempi tai joita ei pururadan kiertäminen kiinnosta.

Erikoislehtien juttujen myötä frisbeegolf on noussut salonkikelpoiseksi lajiksi, jota kuka tahansa voi ryhtyä harrastamaan. Erityisesti tämä koskee naisia, joille laji helposti näyttäytyy poikaporukoiden puuhasteluna. Kun lifestyle-lehdessä lajia kokeileva toimittaja toteaa frisbeegolfin sopivan myös naisille, madaltuu kynnys kokeilla lajia itsekin.

 

Mitä seuraavaksi?

Pää on nyt avattu ja frisbeegolf on noteerattu kaikissa medioissa suosiotaan jatkuvasti kasvattavana lajina. Jatko tästä eteenpäin on silti edelleen paljolti kiinni omasta aktiivisuudestamme. Medioille kannattaa tarjota juttuaiheita, oli sitten kyseessä uuden radan suunnitteluhanke tai avajaiset, isommat kilpailut tai vaikka uuden frisbeegolfseuran perustaminen paikkakunnalle.

Jos nyt jonkun ennustuksen taas heitän, niin seuraava iso jutunaihe voisi olla jonkun julkkiksen frisbeegolfharrastus tyyliin: Teemu Selänne jättää kaukalot – keskittyy vain frisbeegolfiin tai Matti Nykänen avoimena: “frisbeegolf pelasti avioliittoni”.

 

Kari “Bast” Toivonen

 


7 kommenttia:

Juhanuha | 11:06 04.10.2011

Mikpikille kiitos tuosta linkistä. Jäin blogin lukijaksi ja samalla myös heitin anssille haasteen kaksintaistelusta Nummelanharjulla, katsotaan lähteekö haasteeseen mukaan. Jos onnistuu niin voisi samalla tehdä uutisvinkin paikallislehdelle :)

Bast | 10:49 04.10.2011

Lisääntyvät kävijämäärät todellakin kasvattavat myös negatiivisten uutisten esiintymistiheyttä. Kaikeksi onneksi emme vielä ole saaneet lukea vakavista onnettomuuksista. Olen törmännyt muutamaan "läheltä piti" -tyyppiseen uutisointiin lähinnä yleisönosastokirjoituksissa, mutta iltapäivälehdissä ei vielä ole kaivettu isompaa fonttikokoa frisbeegolfista kertovien kohu-uutisten otsikointiin. Toivotaan, ettei sellaisia tarvitakaan. Frisbeegolf on upea laji, mutta koska sitä harrastavat ihmiset, erehdysten ja väärinkäytösten mahdollisuudet ovat siinä sisäänrakennettuina. Kaikkien lajia aktiivisemmin harrastavien kannattaakin puuttua oitis kaikenlaiseen vaaralliseen käyttäytymiseen, mikäli sellaista havaitsee.

Uzah | 20:20 03.10.2011

Pelottaa hieman se miten paljon radat kestävät kävijämäärää joka nousee jokaisesta jutusta. Tämä siis hyvä asia mutta ruuhkaiset radat, joissa ei kunnollista etikettiä ole juuri kenelläkään, nostaa niskakarvat pystyyn välillä. Ettei seuraava otsikko mediassa olisi tarina jossa kerrotaan ikävästä kiekko osumasta? Toisaalta ehkä tämä mediahuomio poikii useita ratahankkeita. Toivotaan jälkimmäistä.

Mikpik | 18:46 03.10.2011

Anssi Kela on pitänyt frisbeegolfia kivasti esillä blogissaan (www.anssikela.com).

Juhanuha | 11:20 03.10.2011

Johanna Tukiainen: Frisbeegolf-glamouria, Miamissa heitetään kiekkoa kultaisiin koreihin.

Bast | 10:14 03.10.2011

Juuri näin! Jokainen laji, varsinkin yksilölaji, tarvitsee mielenkiintoisia yksilöitä, joita media voi seurata ja heidän edesottamuksistaan kirjoittaa. Samalla he toimivat esikuvina uusille fribaajille.

Toivon vilpittömästi, että suomalainen pelaaja pystyy tosissaan haastamaan amerikkalaiset maailman ykköspelaajan tittelistä. Se edellyttää sitä, että ryhtyy kokopäivätoimiseksi frisbeegolfin pelaajaksi ja kiertää USA:n kilpailuja, mutta sehän juuri taitaa olla Sepon suunnitelmakin.

Juho Vuotila | 09:32 03.10.2011

Minusta ei ole pienintäkään syytä valitella sitä että lajin julkisuus nousee yhden tai muutaman yksilön kautta. Itse ainakin olen vilpittömän iloinen heidän puolestaan. Tekevät mistä eniten pitävät ja menestyminen on mukava palkinto siitä. Ei kenelläkään pitäisi olla mitään syytä olla tästä kateellinen tai närkästynyt. Toivottavasti Seppoja tulee lisää tähän maahan!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *