"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Päivä paistaa Tukholmassa

11.7.2010 13:00

Naurettavan kuuma. Varjossa varmaan 30, aamulla puoli seitsemältä oli 22-23. Päivä paistoi myös meikäläisen risukasaan ja homma toimi kivasti. Pääsin alkukierroksesta sellaisille birdiepaikoille, josta saan otettua ne (alta viiteen metriin). Sitten tuli pari puttitöppiä, mutta musta hetki kesti vain hetken. Saareen sisään ja helppo kolmonen, sitä ennenkin 12-metrinen putti mukiin. 123-metriseltä kumpuväylältä kakkonen vaikealla putilla.

Tasaisen varmasti loppuun saakka ja viimeiselläkin väylällä tuuppasin avauksen kolmeen metriin, niin oli helppo sinetöidä kierrostulokseksi 54. Kärki heitti 51, joten vähän kaula taas kasvoi, mutta sillä on aika vähän väliä, kun ero oli valmiiksi jo yli 20 heittoa. Muita pelaajia pääsääntöisesti tolla tuloksella sain hyvin kiinni ja sijoituskin nousi 20 pykälää 15:nneksi. Finaaliysi vielä jäljellä, eteen pari heittoa, takaa hengitetään niskaan. Kympin sakkiin kuusi heittoa, joten siihen joutuu puristamaan jo aika hyvin, mutta heitto kerrallaan ja sija kerrallaan, siitä se homma lähtee. Startti kahden aikoihin, sitä ennen pikku levolle. Pelaaminen oli kivaa ensimmäistä kertaa täällä..


0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *