"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Moottori lämpesi loppua kohden

8.5.2015 20:29

Yhden kisapäivän kokemuksella huomaan, että vaikka rata on hieno, niin se ei rankaise. Tarkoittaa sitä, että huonolla heitolla ei ole niin suurta merkitystä, kuin voisi olla. Ei, en tarkoita, että pitäisi vetää OB-narua maat ja mannut täyteen – sillä toki voidaan keinotekoisesti ohjata peliä, mutta kyllä nämä luonnolliset esteet ovat silti parasta. Tämä tosiasia näkyy myös tulostaulussa, kovin monta bogia ei mahdu top-20:een. Upeaa frisbeegolfia, mutta hieman lisää painetta heittoihin kaivataan. Ahtaampia avauksia, vaikeampia korinpaikkoja.

Visuaalisuutta radalla kyllä riittää

Itselleni olen järkeillyt, että täällä voi ottaa kaksi bogia – ykkösellä outtiin, tai kakkosella metsään. Tänään otin kakkoselle. Kierroksen alku oli tahmeaa (en viittaa rasvaisiin sormiin lounashampurilaisen jäljiltä), mutta kuten todettua, niin bogeja on vaikea kalastella. Sen sijaan hienoiset epäonnistumiset näkyvät tuloskortissa par:ina, hyvä peli birdienä. Pieniä virheitä siellä täällä à ekat 6 väylää par:iin. Tähän mahtui kuitenkin pari hyvää yritystä 15 metristä, mutta jouduin tyytymään rautojen kolisteluun.

Seiskalta alkoikin sitten meikäläisen voittokulku (joskin kasilla tuli kierroksen ainut puttimissi 6 metristä). Jollei draivit osuneet ihan kohdalleen, niin putilla sitten – kaikkihan sen tietää, että puttaaminen on naurettavan helppoa. 9-väylän (288 m alamäkeen) nostokolmonen oli harvinaisen maukas. 2 PD-hysseä, ei siinä muuta tarvittu. Loppukierros sujui positiivisissa merkeissä, sankarisuorituksia jäivät vähemmälle, mutta hyviä heittoja tuli paljon. Radan viimeiset 12 väylää meni sitten 8 alle, joten ei siinä paljon kerrottavaa ole.

Keulille kiipesi Leksa, joka laskuvirheestä huolimatta johtaa kisaa heitolla. Rataennätys on tällä hetkellä siis -14. Sairasta. Kärki on tasainen mutta laaja à huomisen jälkeen alkaa varmasti tutumpia nimiä löytyä kärkikymmeniköstä.

Huomenna pitää laittaa vähän lisäeforttia tuohon etuysin huolellisuuteen, 12 alle korttiin niin johan hymyilyttää. Ei vaadi ihmeitä, mutta vaatii hyviä heittoja.

Discmania-netin artikkeli antaa hyvät eväät kisan seuraamiseen.


0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *