"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Liika on liikaa

14.4.2012 23:52

Olipa päivä. Eka kierros alkoi 15 min lämmittelyllä, kun ei löydetty kisakeskusta ja lopulta kun löydettiin, sieltä oli vielä 3 km matkaa radalle.. lämmittely päättyi siihen, kun puttasin kaksi puttia ihan minne sattuu ja kuulin sen jälkeen kahden minuutin varoituksen. Siitä kovalla itseluottamuksella liikenteeseen. Ekalla väylällä neljästä metristä kokonaan ohi, toisella neljästä metristä alarautaan. Se oli vähän hämmentävää. Kolmannella väylällä outtiin ja fiilis oli korkealla. Tuosta suosta nousemiseen kysyttiin vähän henkistä puolta. Hetki siinä kesti, mutta sain kuitenkin homman kohtuullisesti pakettiin.

Ensimmäinen kierros oli kokonaisuudessaan henkien taistelua. Muutaman onnistumisen jälkeen yleensä potkaistiin vähän takaisin, sen jälkeen taas vähän onnistumisia ja parempaa fiilistä. Kierroksen loppuun heitin vielä eilen kuvatun tunneliväylän metriin ja pääsin sillä yhden alle par:in. Kierroksesta jäi loppua kohden kuitenkin hyvä maku. Tulokseksi 63, sijoitus 20 ja risat. Ei huimaavaa, mutta en myöskään pelannut itseäni ulos pahasti. Neljänteen sijaan 6 heittoa, joten merginaalit sijoitusten välillä oli melko pienet (niin kuin tapana ekan kierroksen jälkeen on).

Toinen kierros alkoi täydellisen päinvastaisesti kuin ensimmäinen. Neljä väylää – kolme alle. Viidennellä väylällä avasin kolmeen metriin, neljä alle viiden väylän jälkeen. Käväisi mielessä, mutta totuus oli toisenlainen, putti keskelle ja ulos. Onni tuntui vähän kääntyvän; väylällä nro 19 heitin kolme kertaa keskelle puuta, pelastin silti vielä 8-metrisellä putilla par:in. Seuraavan väylän puuosuma oli mando. Enpä tiedä oliko sitten hyvää vaiko huonoa tuuria, mutta ikävältä tuntui.

Väylän 24 maisemat on kohdallaan.

Puupomppujen jälkeen onnistuin kääntämään kelkan vielä kerran. Pari böördiä lisää ja pääsin jo 5 alle tulokseen, 10-väylällä avaus täysillä outtiin, mutta siitäkin onnistuin pelaamaan vielä hyvin bogin. siinä kohtaa ymmärsin, että alkoi sokerit loppua ja piti vain pelata huolella maaliin (neljä väylää jäljellä). Yhden birdien onnistuin vielä puristamaan ja pääsin takaisin 5:een alle. kierroksen tulokseksi 59, josta jäi hyvä maku. Kärkikolmikko veti ihan omille lukemille, mutta heti niiden jälkeen 59 oli paras tulos. Sillä nousi sijojakin hyvin, ja huomenna kolmospoolista on hyvä ponnistaa, 5. sijalle matkaa on vain kolme heittoa. 36 väylää, par 128, 8 tuntia frisbeegolfia –  siinä vaan on liikaa.

Suomalaisedustus on vahva; Jussi toisena, Seppo neljäntenä. Kaikki tulokset.


1 kommenttia:

Juho | 02:13 15.04.2012

Luotan kaimaan fantasyssä ja muutenkin. Joten ONNEA! :)

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *