"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Konichiwa!

7.6.2010 18:43

27 tuntia sitten suljettiin kotiovi ja nyt päästiin hotellille. Bussilla Helsinkiin, sieltä Pariisiin, sieltä Suomea hipoen Tokioon, josta bussilla 4 tuntia hotellille. Uni alkaa tulla.

Pariisissa nähtiin Eiffeli, joten sielläkään ei tarvi enää käydä. Lentokoneessa silmät ummistuivat noin kuudeksi tunniksi, joten yöunia tuli ihan kohtuullisesti. Viimeiseen kahteen tuntiin ei toiminut viihdesysteemi, joka piti sisällään perinteisten elokuvien ja tv-sarjojen lisäksi huikeita pelejä, kuten eläimenrakennuspelin, haluatko miljonääriksi ja opetuspelejä. Mahdollisuus oli opiskella mm. Japania ja Turkkia. Opiskelut jäivät kuitenkin vähälle. Kiitos, anteeksi, moi ja hei on opeteltu. Seuraavaksi varmaan ole hyvä.

Maahantulo onnistui muitta mutkitta, otin mukaani myös ”ostosoppaan” japanin kielellä. Informaation määrä on valtaisa, mutta aivojen kapasiteetti on vähän niukka tulkitsemaan ja ymmärtämään sitä. Hienolta se silti näyttää.

Jäätelöautomaatti ei toiminut, tai siis siinä ei ollut vaihtorahaa, kertoi meille paikallinen ystävällinen täti, kun laitoimme siihen tonnin setelin. Jäätelön hinta oli 120 ränkylää. Lentokentältä löytyi yllättävän helposti yhteiskyyti hotellille, kyytiin sisältyi ruokailupysähdys. Kyseisessä ravintolassa oli muoviset esimerkkiannokset, joiden perusteella piti maksaa automaattiin, josta valittiin haluamansa annos (jos onnistui). Mukaan ottaminen ei onnistunut, joten kiireellä ruoka huiviin, joka ei ollut pahaa, mutta en tilaisi uudestaan. Riisiä, naudanlihaa (toivottavasti) ja sipulia. Lisäksi jotain keittoa, jotain muuta ja raaka kananmuna. ”jotain muuta” ja kananmuna jäi syömättä. Nälkä lähti (tosin se lähti jo siinä vaiheessa, kun astuttiin siihen ravintolaan).

Hotelli vaikuttaa mukavalta. Aamupalasta tulee jännittävä. Aamusta tarkoitus on lähteä kiekkokaupoille laajentamaan valikoimaan ja sitten suoraan treenikierrokselle. Treenattavaa 36 väylässä riittää, joten tylsää ei tule seuraavina päivinä olemaan. Aika kellistää ohimo tyynylle ja yrittää löytää unihiekkaa..

Sayonara!


0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *