"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Kisajännäriä

23.4.2010 23:40

Noniin ilmaan päästiin ja laskeutuminen Köpikseenkin onnistui. Villekin onnistui pääsemään toisella yrityksellä maihin.

Hotellin kautta treenikiessille. Haettiin Villen kanssa banaanit kaupasta ja painettiin radalle. Kierrettiin koko kierros ja heitettiin aika monta heittoa. Rata on mielenkiintoinen ja pitkä, eli raskas. Monella väylällä täytyy heittää kovaa ja lisäksi miettiä mihin sen kiekon haluaa, eli mielenkiintoisia hetkiä tulossa.

Pelisuunnitelmaa en ole vielä ehtinyt laatia, se on edessä tämän kirjoituksen jälkeen ennen nukkumaan menoa. Tulen heittämään mahdollisesti rollereitakin, tulee jännää. Pelisuunnitelma on jotenkin haasteellista laatia, kun tänään tuuli arviolta 100 m/s, voi olla että kiekot käyttäytyvät huomenna vähän erilailla. Täytynee laatia pelisuunnitelmat eri keleille.

Treenikierroksen tunnelmia seuraavassa:

Seppo Paju heitti pyltsiin (kuva on epätarkka, jotta siitä ei selviäisi kuka siellä on, mutta minäpä tiedän :))

Seppo pyltsissä

Oheisessa kuvassa kirjoittaja itse heittää pyltsiin (sitä ei onneksi näe kuvasta)

Juho pyltsiin

Huomenna sitten oikeasti heittämään.


1 kommenttia:

Willow | 23:51 23.04.2010

Sä sitte laitoit sen :DD

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *