"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

6. sija

26.8.2010 13:32

Olhainin ensimmäinen kisakierros tuli pelattua. Lähtö klo 7, ei mitenkään inhimillinen. Hämärä väistyi noin 6.50, joten lämmittelykin piti suorittaa vähän rajoitetusti. Mun mielestä tossa ei ole järkeä, mieluummin myöhään illalla..

Kierros alkoi perussuorituksilla, muutaman kakkosen olisi voinut ottaa, mutta herkkyys ei ollut vielä kohdillaan. Viidennellä väylällä taisin saada ensimmäisen kakkosen, seuraavalla avaus outtiin ja pelastin par:in. Toiseksi pisimmällä väylällä avasin hienon rollerin, helppo birdie (Juhani toimi caddienä samalla kun itse pelasi ja opasti minut oikeille raiteille, eagle oli houkutteleva, mutta pelasin ohjeiden mukaan järjellä..).

Seuraava rolleri menikin vähän penkin alle ja kakkossankariheitto vähän enemmän. Putti väylälle ja tuplabogi. Siitä alkoi ns. musta hetki. Saariväylällä ob-4, avaus lipesi ja suoraan outtiin. Metsässä viiden metrin putti alarautaan, toisella metsäväylällä 8-metrinen putti kokonaan ohi ja bogi. Ykkösväylän birdiellä pääsin uudestaan vauhtiin ja otin vielä kaksi lisää, mutta tylsän tasaista par:ia.

Tulokseksi 61, yksi alle. Yllätyksekseni se riittää 6. sijaan ja kakkospoolista lähdetään 1,5 tunnin päästä pyltsiradalle. Kärki (Nybo) heitti 55, Jesper kakkosena 58. Eli kakkossijaan 3 heittoa, ei mitenkään tolkuttomasti.


2 kommenttia:

latedog | 12:22 27.08.2010

Ei täällä euroopassa tunneta tulospalvelukäytäntöjä. Tulokset tulee pdgan sivuille jollain viiveellä..

viljami | 17:01 26.08.2010

eikö sieltä tuu mihinkään live scorea tai ees kierrosten välillä tuloksia kun en oo mistään löytäny?

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *