"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Talvi tuli.

13.11.2010 14:09

No niin. Pitkästä aikaa blogipäivitystä.

Tosiaan, rata saatiin mattoineen valmiiksi n.1,5kk sitte. Ennen lumien tuloa ehdittiin heitellä pari-kolme viikkoa aktiivisesti ja saimme lopullista tuntumaa väyliin. Aivoriihen ja palautteiden jälkeen on tullut pohdittua muutamia pieniä muutoksia ensi keväälle. Muutokset ja ideat liittyvät lähinnä ob-alueisiin, esteisiin, siirtymien merkkaukseen ja kenties parin korin siirtämiseen. Kokonaisuudessaan rata näyttäisi olevan mukavan monipuolinen, mutta ehkä sitä voisi vielä miettiä pientä vaikeuttamista parille väylälle. Kakkostii-paikkoja on myös mietitty muutamaan kohtaan, ensi keväänä sitten puuhiin.

Kävin hakemassa eilen avaimet, jotta pääsemme talvikaudella harjoittelemaan lukion liikuntasalilla. Mahtava homma, kaksi kertaa viikossa on vuoro, kaksi tuntia kerrallaan. Huomenna ensimmäistä kertaa treenaamaan sisätiloihin. Täytyy puhua liikunnanopettajien kanssa ja pohdiskella frisbeegolf-toimintaa koulujen liikuntatunneille. Sitähän voisi kyllä eri keinoin harjoittaa talvikaudellakin liikuntatunneilla, ja lajiin tutustujat saisivat aluksi harjoitella ”lähipeliä” ym, ja keväällä sitten oikealle radalle heittämään jo jonkinlainen perustuntuma lajista.

Sitten on vuorossa yhdistyksen pystyyn laittaminen. Asiat etenee pikkuhiljaa, vailla suurempaa stressiä. Ensi kevään ja talven hommia ovat lähinnä harjoittelu, yhdistysasiat ja väyläopasteiden teko/tilaaminen.

RM Matti


0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *