"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Frisbeegolfkausi 2011 alkoi myös Lapissa.

18.5.2011 16:34

Frisbeekausi on saatu onnellisesti aloitettua ensimmäistä kertaa Rovaniemen pohjoispuolella, ylä-lapin harrastajien omalla täysimittaisella radalla. Keinolahden rata on viittä vaille valmis, opasteet puuttuvat. Rahoitus on pikkuhiljaa kunnossa ja puuttuvat opasteet/infotaulu laitetaan tilaukseen tämän kuun aikana.

Väyliä on siis 18 + 5 lisäkoria. Viisi ekstraväylää on suunniteltu, ja myös ne tulevat näkymään ratakartassa, sekä opasteissa. Kaksi väylää muuttuivat viime sunnuntain talkoissa hieman haastavammiksi. Talkoissa merkkasimme myös kaikki siirtymät, joten kukaan ei eksy radalla. Lisäkoria käyttämällä pisin väylä taitaa mennä yli kolmensadan metrin (par 5). Saimme käyttöömme alueella olevat rakennukset, johon voidaan varastoida oikeastaan kaikki rata-alueella oleva lajiin liittyvä materiaali. Rakennuksia voi käyttää esim. makkarakojuna, varastona, kuuluttamona, kokoontumistiloina tms. Lisäksi radalla on kaksi ulkovessaa. Pimeänä aikana kelkkarata-alue saadaan valaistua useilla valotolpilla, ja näin pimeälläkin voidaan pelata muutamaa väylää. Näillä leveysasteilla pimeys on ongelmana vasta lokakuun paikkeilla. Kisoja ajatellen Keinolahden alue on täydellinen. Käytössämme on valtavan kokoiset parkkialueet, jykevä äänentoistojärjestelmä, kojut, rakennukset ja jopa liputankorivistö löytyy. 23:n väylän kiertäminen siirtymisineen lähenee viittä kilometriä. Pohdinnassa on vielä, laitammeko 5 irtokoria ”kiinteiksi”.

Yhdistys siis perustettiin joulukuussa 2010 ja frisbeeseuran nimeksi tuli Skierru Ry. Skierru on pohjoissaamea ja tarkoittaa yksinkertaisesti kiekkoa. Perustavia jäseniä oli seitsemän. Kevään aikana kiinnostus on ollut kiitettävää ja uskonkin, että kesän jälkeen jäsenmäärä on kasvanut huomattavasti. Jo viime syksynä ennen lumentuloa kiinnostuneita riitti, ja pidimme muutaman opastustapahtuman kiinnostuneille. Sama opastusmeininki näyttäisi jatkuvan nytkin, koska puhelin on soinut useaan otteeseen ja ihmiset tulevat kokeilemaan lajia. Markkinointi on aloitettu ja lehteen, radiokanaville ja nettiin saadaankin piakkoin näkyvyyttä entistä enemmän.

Inari-viikot ovat heinäkuun loppupuolella, ja siellä pidämme ensimmäiset kisat. Tapahtumasta tulee enemmän tutustumisluontoinen, ja kisat pelataan joko joukkue tai yksilökilpailuna. Toivotaan, että siihen mennessä harrastajia ja kiinnostuneita ilmaantuu ja sana leviää lisää.

Viikkokisatoiminta aloitetaan heti kun mahdollista (täällä sataa nyt lunta ;)). Ensi syksylle on sitten suunnitelmissa isommat kekkerit, johon toivomme osallistujia varsinkin etelä-suomesta. Laitamme siis sellaiset palkinnot, että true-aktiivit eivät voi olla tulematta. Näistä lisää myöhemmin.

Skierru on myös facebookissa, jota tullaan päivittämään useammin: https://www.facebook.com/pages/Frisbeegolfseura-Skierru-Ry/177914692236114

Vielä loppuun täytyy antaa pisteet jokaiselle radalla käyneelle: alue on pysynyt todella siistinä, eikä minkäänlaista ongelmaa ole ilmaantunut. Erityisen iloinen olen siitä, että nuoret jotka eivät välttämättä ole löytäneet itselleen muuta harrastusta, ovat alkaneet pelata frisbeegolfia aktiivisesti. Jatketaan samaan malliin!

Mukavaa kesän alkua!

Skierru Ry PJ, ratamestari

Matti


2 kommenttia:

Disc Golf in Finland: Top Professionals & a Course in Santa Claus’ Hometown | thegame.za.org | 08:19 09.12.2011

[...] I discovered that one of the most remote disc golf courses in the world is located all the way in Rovaniemi, Lapland, a region that lies partly in the northern area of [...]

Jorma Nousiainen | 13:30 25.05.2011

Kuulostaa hienolta. Aivan loistavaa ! :D Ahkeruus ja sinnikkyys palkitaan ja frisbeegolfista voi tulla hyvinkin merkittävä ja suosittu laji niin kuin monella paikkakunnalla on jo käynyt :D

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *