"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Kolmannen jakson yhteys

16.7.2013 00:23

Näihän siinä on nyt päässy käymään, että jo kolmas THG-video on lävähtäny eetteriin ihmisten iloksi. Ollaan siis sarjan puolenvälin paremmalla tai huonommalla puolella riippuen ihan siitä miten asiaa haluaa kattella. Kolme jaksoa on nyt valmiina ja palaute on ollut huikeeta. Ei voi kuin kiitellä ihmisiä hyvistä kysymyksistä, kritiikeistä, virheiden huomaamisesta ja ihan vaan hävyttömästä kehumisesta välillä.

Kiitos!

Toisaalta on vähän huono homma, että enää kaks jaksoa on jäljellä kunnes tää sarja on pistetty purkkiin ja uusia THG-jaksoja juodutaan odottelemaan melko pitkään. Mutta sit on kolme varttia matskua katottavaksi kun sattuu paha päivä kohilleen ja laji vaan kasvaa kokoajan ympärillä. Ei tässä kovin nyrpeenä voi siis olla. Onneksi päässä on jo muodostumassa vuoden 2014 puolelle sijoittuva suurempi, kauniimpi, monipuolisempi, informatiivisempi ja monilla tavoin parempi sarja. Sitä odotellessa siis.

Turhien löpinöiden lisäksi tässä tuo kyseinen jakso vielä katsottavaksi jos on sattunut menee ohi silmien ja korvien tähän mennessä:

Tämän viikon hienouksiin uuden jakson lisäksi kuuluu tottakai European Open 2013 joka pikkuhiljaa jyrähtää käyntiin Nokialla. Olin tänään koko päivän haistelemassa fiiliksiä, spottaamassa pro-heittäjiä ja auttamassa radan rakentamisessa parhaani mukaan. Ehkäpä paras tapa päästä aistimaan isojen skabojen tunnelmaa on pelata niissä mutta heti seuraavan tulee kisojen valmisteluissa / järjestelyissä auttaminen.

Jotenkin se vaan pistää hymyilyttään kun itte niittailee kankaita yhteen ja kattelee kun hallitseva maailmanmestari virittelee avauksia ykkösen tiillä siinä vieressä. Ison maailman meininkiä, sano. Viikolle on luvassa paljon samaa herkkua ja koitan rakennella aina välistä vähän kuvamatskuakin katsottavaksi. Tuosta alta voitte kattella vähän tunnelmia ekalta päivältä muutaman kuvan muodossa.

Ja koska uusi viikko on taas käynnistynyt niin tarjolla on jälleen tarjousta Innovastoreen. Tällä viikolla koodilla ”TERNGUY” lähtee Star- ja Champion-muovin Ternit hintaan 12e limppu. Kyseinen lätty esitellään myös tän viikon jaksossa ja pari pinkkiä Star Terniä kulkee melko vakaasti munkin bägissä tällä hetkellä. Huikee lötä, suositteln kovasti.

Tässäpä pohjustusta tälle viikolle. Lisää EO-matskua luvassa viikon mittaan kunnes lähden viikonlopuksi pohjoiseen maisteleen vähän häähumua napapiirin kupeessa. Sieltä onkin sit luvassa vähän raporttia ainakin Toramon radalta Rovaniemeltä ja Rukan radalta Kuusamon kupeesta.


0 kommenttia:

Jätä kommentti