Suomen frisbeeliitto Kansallistuuli

Päivän videot

Media

Lehdistötiedote (vapaa julkaistavaksi)

FRISBEEGOLFIN SM-KISAT TURUSSA 5.-8.8.2010

Frisbeegolfin Suomen mestaruudesta kamppaillaan ensi kesänä Turussa Lausteen maisemissa. Nelipäiväinen SM-turnaus käydään 5.-8. elokuuta.

Aikaisemmista vuosista poiketen mestaruus ratkeaa useamman osakilpailun sijaan yhdessä isommassa turnauksessa, joten paikalle on odotettavissa koko suomalaisen frisbeegolfin kerma.

Kauden kohokohta

Elokuussa käytävät SM-kisat tulevat olemaan koko kauden huipennus, sillä tänä vuonna ei Suomessa järjestetä muita saman kokoluokan frisbeegolfkisoja. Joka toinen vuosi Tampereella järjestettävissä European Open -kisoissa on tänä vuonna välivuosi, ja kun kisat on sovitettu aikataulullisesti myös muiden kansainvälisten kisojen väliin, on Turkuun saapumassa paras mahdollinen kotimainen edustus.

Huiput viihtyvät Lausteen radalla

Kisanäyttämönä toimii Lausteen 18-väyläinen frisbeegolfrata, jolla pelattiin viime vuonna yksi SM-osakilpailuista sekä vuonna 2008 joukkuefrisbeegolfin SM-kisat. Radalla pelanneet Suomen huiput ovat poikkeuksetta kehuneet Lausteen rataa yhdeksi maan parhaimmista. Myös järjestelyt ovat saaneet kiitosta ja kun järjestävälle organisaatiolle, Frisbeegolfseura 7k:lle, on kertynyt aiemmista kisoista arvokasta kokemusta, on elokuussa odotettavissa upein Turussa koskaan koettu frisbeegolftapahtuma.

Frisbeegolf on yleisölaji

Frisbeegolf on mitä erinomaisin yleisölaji, sillä pitkät, kauan ilmassa liitävät avausheitot ja taidokkaat putit tarjoavat iloa silmälle. Värikkäät kiekot ja selkeästi erottuvat maalikorit tekevät kilpailun seuraamisesta helppoa. Toisin kuin monessa muussa lajissa, frisbeegolfissa katsojat pääsevät vielä suhteellisen lähelle urheilijoita aistimaan kilpailun jännityksen ja niin onnistumisten kuin epäonnistumistenkin tunnekuohut.

Frisbeegolfin suosio on jyrkässä kasvussa, mikä ei ole ihme, sillä lajilla on menestystekijät kunnossa; se on edullinen harrastaa, ratoja tulee jatkuvasti lisää ja laji sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille. Suomalaisittain tärkeä kilpailullinen menestyskin on järjestyksessä, sillä suomalaiset ovat korkealla maailman ammattilaispelaajien rankingissa niin miehissä kuin naisissakin.

Toivottavasti mahdollisimman moni frisbeegolfia harrastavista sekä lajista kiinnostuneista löytäisi tiensä elokuussa seuraamaan maailman mittakaavassakin korkeatasoista frisbeegolfkilpailua Turun Lausteen radalle.

Frisbeeterveisin,

Juho Rantalaiho & Anssi Virta, kilpailunjohtajat

Puhelin: 050 4907763, 0503877084

e-mail: juho.rantalaiho [at] innovaeurope.com, anssi.virta [at] gmail.com

Oheisessa kansiossa olevia kuvia voi käyttää vapaasti kilpailuista uutisointiin.

Mediakuvat

7 Photos