"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Viikkokisat ja seura-asiaa

24.4.2012 14:08

Viikkokisat alkavat lauantaina 2.6. Kellonaikaa ja muuta tietoutta julkaistaan täällä,facebookissa ja frisbeegolf-forum.fi

Kovin oli vaisu osanotto ratojen ylläpidosta,Kylmäkosken radan rakentamisesta ja muista asioista pidettyssä kokoontumisessa. Jos radan käyttäjämääriä seuranneena olisin uskonut paikalle enemmän väkeä. Muutama aktiivinen tosin löytyi ja siitä jatketaan porukan kasvattamista.

Kovin helppoa on vetää huppu päähän ja aurinkolasia silmille ja mutista roskista,risuista,risukoista,pitkistä heinikoista jne. Helppoa on myös sanoa, että mitäpä hyötyä on lähteä mukaan?

Voisiko olla, että useampi aktiivinen saisi ääntä paremmin kuuluviin ja muutaman talkootunnin jälkeen olisi mahdollista saada vastinetta vaikkapa radan paranteluun ja epäkohtiin puuttumiselle.Miettikääpä vaikka siinä vaiheessa asiaa, kun astutte johonkin savivelliin tai etsitte kiekkoa tunnin verran heinikosta. Itseasiassa näihin asioihin on tulossakin jo parannusta.
Eli jotain voidaan saada aikaan.

Herätyskellot voisivat myös soida,kun odottelette heittovuoroa. Ja uskokaa pois saatte odotella tulevana kesänä lisää. Hyvä ajatus mikä voisi siinä vaiheessa mieleen tulla olisi, että lähdetäänpä ja mennään auttamaan Kylmäkosken dgp:n rakentamisessa. Saattaisi vaikuttaa hieman radan ajoittaiseen ruuhkaisuuteen.

Lisätään loppuun vielä seura-alet eri verkkokauppoihin, eri radoille tapahtuvat vierailut, oma frisbeegolfrata,sekä lastumäen radan olosuhteisiin vaikuttaminen.

Seuratoimintaa tarvitse ottaa taakkana. Omien resurssien mukaan toimintaan. Vähäisestäkin on hyötyä! Itselle oli suuri palkinto nähdä viikonloppuna useita innostuneita tutustumassa lajiin ja Kylmäkosken rataprojektiin. Se fiilis, kun frisbeegolf kärpäsen näki iskevän. Korvaa monta holaria. Jos niitä olis.

Tästä tuli nyt melkoinen saarna. Pahoittelut siitä.
Facebookista löytyy seuran nimi äänestys ottakaapa osaa.

t:Harri/ kylve.frisbeegolf@gmail.com


0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *