"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Rollerkousteri

30.1.2015 15:26

Oleellinen parannus eiliseen; ajoissa hereille ja radalle. Kelikin oli miellyttävämpi, pilvistä ja viileää; 30 astetta.

Kierros alkoi jännästi, ykkösen tiille viimeisenä kärkikortista, pd:llä perussuora, joka flippasi puoli metriä outtiin. Muut (mcbeast, nate ja dave) ottivat nätit birkut, meikäläinen veti kakkosheiton 30 cm outtiin, 9-metrinen putti mukiin ja vitosta korttiin. Kakkosella otin nätin böördin ja pääsin takaisin raiteille.

Etuysin tapahtumat olivat vähissä, kutosella 15-metrinen birkkuputti mukiin ja ysillä 6 metristä kakkosta korttiin. Sitähän ei pikkujuho tiennyt, minkälainen putki siitä böördistä alkoikaan.

Vuorotellen birkkua ja ja bogia viiden väylän ajan. Jännäksi homman teki se, että jokainen avaus epäonnistui. Joka toisella sankarilähestyminen onnistui ja joka toisella se aiheutti ongelmia.

Avausten ongelmallisuus ei poistunut, takaysillä heitin yhden onnistuneen avauksen –> 18:lla birkku. Maukkain pelastus tuli väylällä nro 16, jonka jokainen 375 metriä on taivallettava. Koska ulkomaanelävät eivät oikein pärjänneet, annoin tasoitusta ja päädyin 20 kauemmaksi korista kuin tii. Matkaa jäljellä 395 m. Kaksi maksimidraivia, yksi maksimiputteri ja 8-metrinen putti sisään. Kaikille vitoset.

Tuloksena pelastettu 64, joka on vain 11 heittoa huonommin kuin kärki. Sillä jäädään sijalle 6, eli kärkiryhmä karkasi 9 heiton päähän. Tasoerot alkaa näkyä.

Kisan kärkikaksikko ottaa iisisti loungessa.

Kierroksen parasta antia oli puttaaminen. Yksi 10-metrinen missi, muutoin putit mukiin. Sillä pelastettiin koko kierros. Huomisen suunta on siis selvä; draiviin lisää energiaa.

Illan pituuskisa ei tuonut yllätyksiä. Lizotte heitti 212 metriä pd2:lla keskikehnoon tuuleen. Ihan käsittämätöntä.

Huomenna kakkosryhmästä moving daylle, 48 korttiin niin silloin noustaan.


0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *