"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

3-0

24.5.2015 20:44

Tali voitti. Kylmää kyytiä oli tarjolla koko viikonlopun, ja väistämättä täytyy katsoa peiliin. Parhaina hetkinä heitto tuntui ihan hyvältä, mutta toisinaan taas ei.

Lauantain kierros alkoi vahvasti tuplabogilla, jostain onnistuin itseni kuitenkin kaivamaan ihan pelimoodiin, mutta kymppiväylän triplabogi oli jokseenkin masentava. Jos radan ahtaimmalla väylällä ei osu kertaakaan siihen väliin mihin yrittää, on vaikea saada parempaa tulosta. Luovuttaja en ole, joten pyrin taistelemaan hyvinvoinnistani loppuun saakka. Siinä kuitenkaan onnistumatta. Erinäiset puuosumat, OB-kepit ja tuuliolosuhteet johtivat lopputulokseen +5. Muistetaan silti, että mukaan mahtui myös joitain hyviä heittoja, otin useamman birdien.

Lauantai-illan automatkan analyysin lopputulos oli, että tuulihomma on sellainen, joka ei ole mulle tuttu. Sunnuntai osoitti toisin.

Sunnuntain kolmelta ensimmäiseltä väylältä penalttia ja kaksi päälle. Kiristi, muttei kuitenkaan niin paljoa, että olisin hammasta purrut poikki. Kohtalaisesti sujuneen pelin eräänlainen käännekohta oli jälleen väylä 10, johon käytin yhteensä 15 heittoa koko vkonloppuna. Vitosta siitä korttiin. Päätin silti pelata parhaan kykyni mukaan loppuun asti, mutta kieltämättä jossain kohtaa alkoi tuntua siltä, että kaikkeni tekeminen ei riitä. 11:ltä birkku, 13:lla rolleri ekaan puuhun ja outtiin –> tuplabogi. pari hyvää par:ia –> 16:lla bogi. 17:lla birkku –> 18:lla bogi. Jonkinasteisset onnistumiset onnistuin tuhoamaan hyvinkin pikaisesti. Jopa moni hyvältä tuntunut heitto päättyi kuitenkin surullisesti huono skipin tai vast vuoksi. Myönnän, että ihminen alkaa myös nähdä epäonnistumisia kun niitä omalle kohdalle sattuu, mutta pelasin todennäköisesti elämäni vaikeimman kisan.

Sunnuntain lopputulos vahvan lopetuksen ansiosta (kaksi birkkua) +3 – kisan paras kierros. Nousujohteinen kisa päättyi siis tyydyttävämiinus -kierrokseen. Sunnuntain tuulihan ei ollut juuri mitään verrattuna aiempiin päiviin, joten siitäkään ei löytynyt selitystä. Fakta oli, että en vaan osaa. Vaatii harjoittelua. Nyt haavoja nuolemaan ja katse Skellefteåån. Rata muistuttaa tietyllä tavalla Talia, joten nyt jo menee kylmiä väreitä.

Mut hei, Sepolta hieno nousu ja onnittelut upeasta voitosta!

 


0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *