Kotimainen kisakausi käyntiin Kankaanpäässä – supertähti syttymässä?

Kotimainen kilpailukauden avaus Kankaanpään Viidentienristeyksessä alkaa jo muodostua perinteeksi. Tänäkin vuonna osanottajia oli huima määrä. Kotimaan aivan terävimmän kärjen puuttuessa menneenä viikonloppuna valokeilaan pääsivät nyt haastajat, tulokkaat ja lupaavat juniori-ikäiset heittäjät – heistä yksi ylitse kaikkien.

Ensimmäisellä kierroksella Savonen säväyttää

Aamupäivällä heittäneessä avoimessa sarjassa parhaassa kevätkunnossa oli Paimion kestomenestyjä Kalle Savonen. Heittomäärä 55 (-7) oli selkeästi paras tulos ensimmäisellä kierroksella. Kankaanpäässä ennenkin hyvin pelannut Nokian Jukka Leinonen jäi kolmen heiton päähän. Ensimmäisen kierroksen perusteella kotiradallaan yleensä vahvasti pelaavista Auluista ei ollut tänään kärjen haastajiksi.

Muista sarjoista sopii ensimmäiseltä kierrokselta noteerata Juho Vähätalon 59 (-3). Tuokin itsessään varsin hyvä kierros alemmassa amatöörisarjassa toimi kuitenkin lopulta vain rauhallisena alkulämmittelynä toisen kierroksen todelliselle tykitykselle…

Juho Vähätalo Viidentienristeyksen radalla. Kuva vuodelta 2011.

Juho Vähätalo Viidentienristeyksen radalla. Kuva vuodelta 2011.

Vähätalo laittaa ennätyksiä uusiksi

11 birdietä, ilman bogeja ja kuorrutteeksi vielä yksi hole in one. Tulokseksi tulee 13 alle par –tuloksen eli Kankaanpäässä tämä tarkoittaa 49 heittoa. Kyseessä ei ole esimerkki tuloksen laskutavasta, vaan tilastot Juho Vähätalon toisesta kierroksesta Kankaanpään ei-pääsiäiskisoissa 2012.

Rataennätys on päivänselvä juttu, mutta lopullista kierrosratingia sopii vielä odottaa. Nähtäväksi jää, mitä kaikkia ennätyksiä lopullinen rating tulee vielä rikkomaan. Kovinkaan moni varsinkaan juniori-ikäinen suomalainen ei ole lättyä käskyttänyt yhtä korkean ratingin arvoisesti.

Mitkään hehkutukset Juhon kierroksesta tuskin ovat liikaa. Kaiken lisäksi birdie jäi ottamatta vielä radan kolmelta kenties helpoimmalta väylältä. Vaikka Vähätalo edustaakin paikallisia Tomoottajia, pitää muistaa, että nokialaisen Juhon kotiradasta ei Viidentienristeyksen kohdalla edes puhuta. Tolkuttoman kova suoritus, joka nostaa Vähätalon mielenkiintoisimpien suomalaisnimien joukkoon tulevana kesänä.

Menolippu Stockholm Disc Golf Openiin

Kenties tässä on uusi supertähti syttymässä. Kaksi viikkoa sitten Kankaanpäässä Prodiscus Challengessa heitetty tulos 8 alle par –tuloksen todistaa, ettei Vähätalon huippukierros nytkään ollut sattumaa. Talven määrätietoinen harjoittelu on alkanut kantaa hedelmää, mutta Vähätalo itsekin tietää tämän kierroksen olleen ”ihan pimee”.

”Tommosta ei välttämättä tuu uudestaan moneen vuoteen”

Maailmanluokan kierros sai heti ansaitsemaansa tunnustusta. Juhon facebook -päivitys kertoi maanantaina illalla Tukholman Major –turnaukseen myönnetystä villistä kortista! Hieno palkinto kovasta työstä talven aikana!

Ai niin, Kankaanpäässä heitettiin toki muutkin sarjat loppuun. Kalle Savonen pysyi avoimen kärjessä Leinosen pysyessä toisena. Kolmanneksi ylsi sudarin jälkeen hienosti pelanneen tulokkaan Veli-Pekka Luoman päihittänyt Jere Rosenqvist. Naisissa voitti Nina Kiminki, senioreissa Sami Väisänen ja amatööreissä Kalle Laakso. Juniorien paras oli Valtteri Virta.

Kahden viikon päästä koittavaa Tali Openia odotellessa voi tarkastella Kankaanpään kilpailun kaikkia tuloksia. Tali Openissa ovat tulessa jo kotimaan kovimmatkin nimet muun muassa Seppo Pajun ja Pasi Koivun sekä paluuta tekevän moninkertaisen Suomen mestarin Timo Pursion johdolla. Kilpailussa on mukana myös sensaatiomainen Juho Vähätalo…

Avainsanat: , , , , , , , , , ,


Yksi kommentti juttuun “Kotimainen kisakausi käyntiin Kankaanpäässä – supertähti syttymässä?”

  1. Anonyymi Says:

    Avoimessa sarjassa taisi kuitenkin Rosenqvistin Jere olla kolmas sudden deathin jälkeen…

Jätä kommentti juttuun