Avoimen Suomen mestaruudesta käytiin eeppinen vääntö!
- “Kyllä se Suomenmestaruus tulee joten ei muuta kuin huomenna sitä metsästämään !”
Siinä kävi lopulta juuri niin kuin Seppo Paju eilen blogissaan vakuutti. Suomen mestaruus matkasi Pajun palkintokaappiin junnujen MM- ja EM-tittelien seuraksi. Kova kamppailu Pasi Koivun kanssa ratkesi lopulta Koivun missattuihin putteihin, joista pahin ja toisaalta epäonnisin nähtiin vasta ratkaisevalla väylällä 17.
Paju ottaa Koivun kiinni jo etuysillä
Ensimmäiset yhdeksän väylää Seppo Paju hengitti Koivun niskaan, kuroi kolmen heiton johtoa kiinni ja väylällä 8 oltiinkin jo tasatilanteessa. Koivu antoi Pajulle saumaa muutamalla kehnommalla putilla. Väylällä 9 Koivu lähestyi OB:lle ja Paju pääsi käymään johdossa.
Kakkossijalta finaaliin lähtenyt Joonas Hynönen tuhosi jo ensimmäisellä neljällä väylällä (6, 6, 6, 5) mitalimahdollisuutensa ja putosi kauas kärjestä. Kolmossijasta alettiin käydä myös kovaa kamppailua ykköspoolin Juho Parviaisen sekä kakkospoolin Jussi Meresmaan ja Erno Väyrysen välillä. Meresmaan ero Koivuun ennen kierrosta oli 5 heittoa, mitalisijaan 2 heittoa.
Takaysillä tapahtuu – ratkaisut väylällä 17
Muutaman tasatahtiin pelatun väylän jälkeen reiällä 13 Koivu pääsi nostobirdiellään jälleen tasoihin ja uskomaton vääntö tasatilanteessa jatkui. Kahdelta metsäväylältä 16:n tiille tultiin edelleen tasatilanteessa. Koivu niittasi pitkän ylämäkiputin – mutta Paju vastasi riskialttiimmalla putilla alamäkeen.
Väylällä 17 molemmat avasivat samantyyppisesti puttietäisyydelle, Paju hieman kauemmaksi. Pajun yritys jäi matalaksi ja kiekko jäi korin alle. Tässä vaiheessa Pasi Koivu yritti ottaa heiton kaulan viimeiselle väylälle. Matala putti otti rollit alaraudasta ja harjannemainen griini vieritti kiekon OB:lle.
Mestaruus ratkesi käytännössä tuohon dramaattiseen rolliin, OB:n reunasta Koivu puttasi vielä ohi ja tuloksena oli tuplabogi. Väylällä 18 ei ollut enää mitään tehtävissä, Seppo avasi turvallisesti kummun päälle näköetäisyydelle korista ja Suomen mestaruus oli pelailua vaille varma. Koko kisaviikonlopun kovin tulos, 50 (-11), oli mestaruuden arvoinen suoritus. Koivu pelasi kaikki kierrokset 55 (-6) – tasaisuus tuotti SM-hopean.
Kolmossija ratkaistiin myös väylällä 17. Meresmaa parkkeerasi heittonsa korin juureen – Erno Väyrynen liiteli OB:lle. Periaatteessa myös kolmossijaan mahdollisuudet pitkään omannut Parviainen pelasi ykköspoolissa neloisbogin, joten hänkin putosi viimeistään tällä väylällä mitalikelkasta. Meresmaa teki tuloksellaan 52 hienon nousun 7. sijalta mitaleille.
Draamaattista finaalipäivää kuvasti myös huhuttu avaus väylällä 1 – skippi vedessä uiskennelleen sorsan kautta takaisin peliin. Sorsa tiettävästi säästyi vakavammilta vammoilta.
Pajulla hymy herkässä heti voiton ratkettua
Pajun oli vaikea pidätellä hymyään viimeisen väylän korin juureen pysähtyneen lähestymisheittonsa jälkeen. Kisan jälkeen Seppo sai ansaitusti jatkuvasti onnitteluja ja ehti jutella hieman tuoreista fiiliksistään fgr:llekin.
- “Se (väylä) 16:n 10-metrinen putti alamäkeen oli kyllä tärkeä”
SM-kulta oli siis Pajun kolmas mestaruus – junnujen MM- sekä EM –tittelien lisäksi. Paju arvostaa miesten Suomen mestaruuden junnutitteleidensä väliin.
- “Kyllä maailmanmestaruus on edelleen kovin juttu – mutta oli tääkin hyvä!”
Aikuisten mestaruutta hetken maisteltuaan, Seppo kuitenkin blogikirjoituksessaan nosti Suomen mestaruuden historian nuorimpana pelaajana uran ykkössaavutuksekseen.
Muitakin mestaruuksia oli jaossa
Molemmat junnusarjat, Seniorit-40 sekä naiset olivat lopulta mestaruuksien osalta kaukana avoimen jännityksestä. Jyri Salminen, Jere Rosenqvist, Kari Vesala ja Anne Matilainen ottivat mestaruudet loppujen lopuksi helposti. Turkuun näin ollen avoimen lisäksi alle 16-vuotiaiden sekä naisten mestaruudet.
Seniorit-50 sarjan mestaruus sen sijaan vaati jännittävän katkaisupelin, jotta voittajasta saatiin selvyys. Sudarissa Marko Timonen vei mestaruuden mukanaan Poriin. Ari Österlund maistoi sudatitappion karvautta ja Harri Hynönen sai himmeimmän mitalin.
Kaikkien sarjojen leaderboardit löytyvät täältä. Kisasivujen lopputunnelmia voi tarkastella täällä ja kilpailun YouTube-kanavalta voi piakkoin nähdä Seppo Pajun tuoreet mietteet mestaruuden ratkettua.
Finaalipäivä oli hieno lämpimässä ja lähes loppuun asti aurinkoisessa Meri-Toppilassa! Varsinkin avoin sarja järjesti huikean päätöksen, kun kärkisijat vaihtoivat omistajaa ja tasatilanteissa vietettiin pitkään aikaa.
Avainsanat: disc golf, fgr.fi, frisbeegolf, frisbeegolf SM2011, frisbeegolfin sm, frisbeegolfradat, Jussi Meresmaa, Meri-Toppila, Oulu, Pasi Koivu, Seppo Paju, SM 2011


sunnuntaina 28. elokuuta 2011 at 21:45
“Jyri Salminen, Jere Rosenqvist, Kari Vesala ja Anne Matilainen ottivat mestaruudet loppujen lopuksi helposti.”
Nooh, naisissa yhden heiton eroa voittajan ja toisen välillä en sanoisi helpoksi voitoksi. Hieno voitto kuitenkin!
Onnea Sepolle sekä muillekin voittajille ja mitalisteille!
sunnuntaina 28. elokuuta 2011 at 23:25
Niin, Anne kuitenkin johti ennen väylää 17 vielä 3 heitolla ja joutui pelaamaan vain viimeisen väylän tuolla yhden heiton etumatkalla.. mutta kyllä, hieno voitto joka tapauksessa..
maanantaina 29. elokuuta 2011 at 09:58
Viimeisen väylän ajan oli juu tuossa lopussa yhden heiton ero, mutta äärimmäisen kovaa peliä siellä pelattiin. Annalla 18. väylällä 7-8m putti, joka sisään mennessään olisi vienyt ratkaisun sudden deathiin. Kaikkea muuta kuin helppoa!
ps. Anna kiri Annen viiden heiton etumatkan yhteen heittoon kahden ensimmäisen väylän aikana.
maanantaina 29. elokuuta 2011 at 10:10
omassa blogissaan http://seppopaju.wordpress.com/2011/08/28/suomenmestaruus-2011/ Seppo nostaa tämän nuorimpana pelaajana avoimen sarjan Suomen mestaruuden suurimmaksi saavutuksekseen:
“Suurin saavutus frisbeeurallani on tämä, vaikka Maailman- ja Euroopanmestaruus on myös iso juttu.”
Onnittelut!
maanantaina 29. elokuuta 2011 at 12:15
Jep.. varmaan pienen sulattelun jälkeen alkoikin aikuisten titteli historian nuorimpana maistua paremmalta..
maanantaina 29. elokuuta 2011 at 12:55
[...] Muita uutisia/blogi merkintöjä SM-kisoista muilta sivuilta. Frisbeeliitto: Lauantai, Sunnuntai Frisbeegolfradat.fi Tykkää tästä:TykkääOle ensimmäinen, joka tykkää tästä [...]
maanantaina 29. elokuuta 2011 at 13:34
[...] Koivusta: http://static.bambuser.com/r/player.swf?vid=1930465 Frisbeeliitto: Lauantai, Sunnuntai Frisbeegolfradat.fi Kuvia: tapani.1g.fi Tykkää tästä:TykkääOle ensimmäinen, joka tykkää tästä [...]