"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Koling säkitti tärkeät putit ja pysyi poissa outeilta

1.3.2015 12:21

Yhdysvaltain Arizonassa Scottsdalessa ja Fountain Hillsissä pelattu järjestyksessään 27. Memorial Championship sai kaiken dramatiikan jälkeen huikean ja yleisöystävällisen lopun. Voitto ratkaistiin lopulta kahden yhdysvaltalaispelaajan välillä sudden deathissa. Suomalais- ja eurooppalaistoivojen finaali oli mollivoittoinen.

Lizotten johto sulaa heti avausväylällä

Simon Lizotte sai lähteä jahtaamaan ensimmäistä National Tourin osakilpailuvoittoaan finaalin kärkipaikalta. Takana kahden heiton päässä kärkkyi sekä kämmen-, että rystyheittoa naurettavan pitkälle paiskova Jeremy Koling.

Toisen ja kolmannen kierroksen välissä käsittämättömän bägivarkauden kohteeksi joutunut maailman kiistaton ykköspelaaja Paul McBeth oli edelleen hänkin mukana kärkiväännössä, neljä heittoa Lizotten perässä.

Saksalainen ja hänen faninsa saivat pettyä heti kierroksen alkupuolella. Ensimmäisellä väylällä Koling pääsi birdiensä turvin jo tasoihin, kun Lizottelle kirjattiin bogey. Kolmannen väylän tuplabogeyn jälkeen Lizotte saikin huomata pudonneensa jo kolmanneksi, kolmen heiton päähän kärkimies Kolingista.

Voitto lipsui Lizotten näpeistä jo alkukierroksella. Arkistokuva.

Voitto lipsui Lizotten näpeistä jo alkukierroksella. Arkistokuva.

Henkeä pidätellen

Jeremy Koling ja Paul McBeth kisasivat voitosta hävyttömän tasaisesti. Kuudennella väylällä McBeth kiri itsensä heiton päähän, minkä jälkeen ero ei missään vaiheessa kumpaankaan suuntaan isommaksi venynyt.

10. väylällä McBeth jo tasoitti tilanteen mahtavalla noin 13-metrisellä birdieputillaan. 12. väylällä McBeth siirtyi hetkellisesti birdiellään jo ohi. 14. väylällä läpi kierroksen hyvin putannut Koling käytti tilaisuuden hyödykseen ja tasoitti 10-metrisellä ylämäkiputilla.

Loput neljä väylää mentiin tasatahtiin molempien missatessa välillä niukasti hermostuttavia putteja ja välillä taas naulatessa tärkeitä pitkiä putteja. Viimeisellä väylällä yleisö sai haukkoa henkeään.

Molemmat jäivät avauksissaan aavistuksen vajaaksi korista, Koling vajaat 20 metriä, Paul McBethkin lähes 15 metriä. Koling sai nostaa puttinsa jälkeen molemmat kädet kohti taivasta ja siirtää paineet McBethille. McBeth ei niitä tuntenut vaan säkitti kylmästi oman puttinsa ja ratkaisu siirtyi takaisin 1. väylälle sudden deathiin.

Sudden deathissa Koling sai maukkaan päänahan, eivätkä esimerkiksi muutamat ikävät korin sylkemät putit enää painaneet mieltä. Koling nimittäin parkkeerasi heti ensimmäisen ratkaisuväylän, McBethin avauksen skippaillessa veteen. Osuva loppu, sillä laadukkaan puttaamisen lisäksi juuri outtien puolelta koko viikonlopun poissa pysyminen takasi Kolingille tämän voiton.

Historiallinen hole-in-one

Nathan Doss aloitti päivän kierroksensa ikimuistoisesti ja historiallisesti. Ensimmäisen väylän avaus putosi suoraan kuppiin ja tämä heitto sai näkyvyyttä, jota laji ei samalla tavalla ole ennen saanut.

Nate Doss heitti itsensä hole-in-onellaan ESPN:lle

Nate Doss heitti itsensä hole-in-onellaan ESPN:lle. Arkistokuva.

Dossin heitto huomioitiin ESPN-urheilukanavalla Top 10 -urheilusuorituksissa. Tässä hommassa Teemu Nissistä voidaan toki pitää omalla tavallaan pioneerina, kun hänen hole-in-onensa Nokian SM-kisoissa 2012 näytettiin MTV:llä. ESPN voitaneen kuitenkin laskea vielä MTV:tä aavistuksen suuremmaksi urheilumediaksi.

Paju hiipui finaalissa

Hyvistä asemista finaaliin lähtenyt Seppo Paju ei ikävä kyllä onnistunut tällä kertaa pelaamaan turnauksen parasta kierrostaan viimeisenä. Par-tulokseen kierroksensa päättänyt Paju kirjasi kuitenkin mukavan lopullisen sijoituksen, 16. Se on kokonaisuutena hyvä suoritus kauden avauskisassa kovassa seurassa.

Seppo Paju ei onnistunut finaalissa ensimmäisten kierrosten tasoisesti. Arkistokuva.

Seppo Paju ei onnistunut finaalissa ensimmäisten kierrosten tasoisesti. Arkistokuva.

Jalle Stoor palasi tasolleen heikomman kolmannen kierroksen jälkeen ja päätti kilpailun sijalle 26. Myös Stoor saa olla tyytyväinen matkaansa ja aikookin toistaa sen seuraavanakin talvena.

Pasi Koivu pelasi finaalissa alkukautensa selkeästi heikoimman kierroksen ja oli lopulta 48.

Vaikka naisten sarjassa ei kolmannen kierroksen kaltaisia huippukierroksia nähty, voittotaistelu oli kuitenkin sekin maukas. Heiton takaa-ajoasemasta lähtenyt Paige Pierce pystyi ohittamaan Valarie Dossin ja vei voiton kahden heiton erolla.

Kilpailun tuloksia voi tarkastella täältä.

SmashboxxTV:n Youtube-kanavalta kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa vähintäänkin finaalikierroksen ratkaisuhetket!



0 kommenttia:

Jätä kommentti