"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Aussie Openin 3. päivä päätökseen tukalan tasaisena

28.1.2017 13:34

Jopa 40°C rajan rikkonut lämpötila ja kostean painostava ilma sulattivat pelaajien tuloskunnon Aussie Openin kolmantena päivänä, eikä aiempien kierroksien kaltaisia huipputuloksia nähty. Perinteisesti moving day-nimellä tunnetun Major-kilpailuiden 3. päivä ei ollut tällä kertaa maineensa veroinen pakan sekoittaja.

Neljän kärki säilyttää asemansa

Disc Golf World Tourin 1. osakilpailun johdon itselleen ominut Eagle McMahon piti kolmen heiton johtoaseman. McMahon ja hänen tämän hetkinen kovin haastajansa Ricky Wysocki heittivät molemmat -7 tuloksen 3. kierroksella. Wysocki pelasi radan alkupuoliskon lähes eilisen ennätyskierroksen tahtiin napaten birdien jopa seitsemältä väylältä. McMahonin kompuroidessa Wysocki otti 9. väylällä johdon haltuunsa yhden heiton erolla. Tuo ilo jäi kuitenkin varsin lyhytaikaiseksi, sillä 10. väylällä Wysockille osui hänelle harvinainen romahdus ja kiekko harhautui ulos väylältä kahdesti. McMahonin vastatessa tähän birdiellä palattiin takaisin kierrosta edeltävään asetelmaan. Ero meinasi kasvaa jopa suuremmaksi, kun Wysocki eksyi jälleen kahdesti pelialueen ulkopuolelle väylällä 14. Wysocki pelasi kuitenkin lopun vahvemmin. McMahon lähtee finaliin yhteistuloksella -35. Wysockin tulos on -32.

Video, jonka Disc Golf World Tour (@dgworldtour) julkaisi


Wysockin avausheitto lipeää 10. väylällä ja rohkea paikkausyritys kostautuu. Lisää videoita katsottavissa täällä.

Paul McBethin puttipeli oli tänään kohdallaan. Nelinkertainen maailmanmestari kuroi kiinni eroa kärkikaksikkoon alkukierroksen aikana, mutta 12. väylästä lähtien peli ailahteli pahasti. Jokaista birdietä seurasi bogi ja hyvältä vaikuttaneen kierros painui lopulta aina tulokseen -6 saakka ja ero kärkeen venyi entisestään yhdellä heitolla. Finaaliin mentäessä McBethillä on jo 11 heittoa matkaa McMahoniin.

Video, jonka Disc Golf World Tour (@dgworldtour) julkaisi


McBeth upottaa kierroksen kolmannen pitkän putin jo 6. väylällä napaten birdien vaikeuksista huolimatta. Lisää videoita katsottavissa täällä.

McBethin on syytä pelata huomenna tarkasti, sillä 4. sijalla oleva Manabu Kajiyama heitti tänään kärkikaksikon tapaan kierrostuloksen -7. McBeth ja 3. sija ovat siis vain kahden heiton päässä japanilaisesta. Kajiyaman kierros oli hyvin ryhmätoveriensa kierroksien kaltainen. Hän piti tuloskorttinsa bogivapaana pisimpään, aina 14. väylälle saakka, kunnes hänkin erehtyi poikkeamaan pelialueen ulkopuolelle.

Philo Brathwaite vastasi 3. päivän kovimmasta kierroksesta, tulos -10. Kuva: Eino Ansio / DGWT.

Philo Brathwaite vastasi 3. päivän kovimmasta kierroksesta, tulos -10. Kuva: Eino Ansio / DGWT.

Päivän komeimman tuloskortin kierroksen päätteeksi palautti Philo Brathwaite.  Kortissa komeili lukema -10, mikä on viikon 4. paras tulos. Upean kierroksen pelannut Brathwaite kipusi 5. sijalle aivan Kajiyaman tuntumaan. Eroa heillä on vain yksi heitto.

Koivu jatkaa tasaista tahtia

Pasi Koivu jatkoi tasaista suorittamista toistamalla avauspäivän -6 tuloksen. Huomenna 6. sijalta finaaliin lähtevä Koivu jatkoi siis 5. ja 6. sijan välillä vuorotellua Brathwaiten kanssa. Koivun tulos on kolmen kierroksen jälkeen -19, eli kaksi heittoa erottaa Koivun Brathwaitesta.

Pasi Koivu (vas.) ja Philo Brathwaite (oik.) ovat mitelleet tasaisesti kolmen päivän aikana. Kuva: Eino Ansio / DGWT.

Pasi Koivu (vas.) ja Philo Brathwaite (oik.) ovat mitelleet tasaisesti kolmen päivän aikana. Kuva: Eino Ansio / DGWT.

Huomenna Koivu saa toisen suomalaisen peliseurakseen, sillä Luukas Rokkanen on kivunnut kahdeksanneksi. Rokkanen on pelannut varman oloista peliä ja pysynyt väylillä. Rokkasen tulos on tällä hetkellä -8. Greg Barsby on suomalaisten välissä sijalla 7. tuloksella -15.

Luukas Rokkanen on noussut hienosti 8. sijalle. Kuva: Eino Ansio / DGWT.

Luukas Rokkanen on noussut hienosti 8. sijalle. Kuva: Eino Ansio / DGWT.

Paige Pierce karkaa hirmukierroksella

Naisten luokan kolmas päivä ei mennyt aivan samalla tavoin kuin avoimessa. Paige Pierce kiristi tahtia entisestään ja kasvatti etumatkaansa upealla -6 kierroksella, mikä on päivän kolmanneksi paras kierrostulos koko kilpailussa! Piercen yhteistulos on nyt -10 ja hän johtaa naisten luokkaa suvereenisti. Jennifer Allenin päivä oli myöskin onnistunut. Hän selätti kilparadan tuloksella -2, jonka myötä hänen yhteistuloksensa on +9. Madison Walkerin päivä oli murheellisempi, tulosta tuli, mutta väärään suuntaan. Tänään +8 tuloksen heittänyt Walker putosi 3. sijalle Allenin taakse ja kolmen heiton johto vaihtui peräti seitsemän heiton takaa-ajoasemaan. Finaalikierrokselle heidän seuraansa liittyy neljäs yhdysvaltalaisnainen Des Reading. Readingillä on viisi heittoa kirittävänä, mikäli hän mielii palkintopallille huomenna.

Paige Pierce kiristää tahtia ja kasvattaa johtoa naisissa. Kuva: Eino Ansio / DGWT.

Paige Pierce kiristää tahtia ja kasvattaa johtoa naisissa. Kuva: Eino Ansio / DGWT.

Suomalainen jälleen kärjessä amatööreissä

Torstain jäljiltä amatööriluokan kilpailun johdon jakanut Tomi Kulmala lähtee viimeiselle kierrokselle paalupaikalta. Eroa 2. sijalla olevaan paikallispelaajaan Scott Hawkeriin on vain yksi heitto. Ratkaisevasta kierroksesta suomalaisen ja tänään 1. sijalta startanneen Hawkerin välillä tulee varmasti tiukka kamppailu.

Miehet-40 luokkaa alusta saakka johtanu yhdysvaltalainen Das Loomis ei horjunut vielä tänäänkään. Tämän päiväisellä -4 tuloksella yhteistulos painui -5 lukemiin. Yhtä hienoon suoritukseen ylsi tänään myös Christopher Finn. Kotiradallaan pelaava Finn lähtee huomiselle finaalikierrokselle 2. sijalta kolme heittoa Loomisia jäljessä. Tänään 3. sijalle noussut Jay Yeti Reading ei ole pysynyt kärkikaksikon tahdissa ja eroa johtajaan on nyt kahdeksan heiton verran. Kahdella ensimmäisellä kierroksella 2. paikkaa pitänyt Martin Doerken seuraa kahden heiton päässä Readingistä epäonnistuneen launtain kierroksen jäljiltä.

Edessä on haastava finaalipäivä

Tuskaisen painostava keli kielii tulevasta. Ennusteiden mukaan sää tekee täysikäännöksen viimeiselle päivälle. Perthiin on luvattu runsaan puoleisia sateita jo kierrosta edeltäväksi yöksi. Päivällä on odotettavissa sadekuuroja ja lämpötila tippuu lähes 20 astetta, mikä toisaalta tuo jopa helpotusta tähän päivään verrattuna. Kiekot eivät ainakaan pompi kostealla kelillä yhtä reippaasti kuin rutikuivasta maasta, joten pientä sopeutumista vaaditaan jokaiselta pelaajalta.

Finaalikierroksen ensimmäiset heitot lähtevät aiemmista päivistä poiketen naisten käsistä klo 2.00 Suomen aikaan, kärkiryhmä on radalla n. 2.20. Heitä seuraavat amatöörit ja miehet-40 luokan pelaajat. Avoimen luokan kärkiryhmän loppuhuipennusta päästään seuraamaan klo 6.00 alkaen. Kierros kestää n. 3h 30min kuivalla kelillä, mutta voittaja lienee selvillä klo 10.00 mennessä. Tuloksia ja tilastoja voit seurata DGWT:n tulossivuilla lähes reaaliajassa.

Lisää aiheesta

Kärkiryhmän 2. kierros SpinTV:n Youtube-kanavalla, osa 1. Osa 2 julkaistaan hieman myöhemmin lauantaina. Kannattaa katsoa eilinen kierros, jos katsot yhden kierroksen frisbeegolfia koko vuotena!
Feature cardin 1. kierros SpinTV:n YouTube-kanavalla, osa 1 ja osa 2.
Keskiviikkona julkaistusta FGR:n artikkelista löydät kattavat vinkit tapahtuman seuraamiseen.
Avoimen luokan tulokset ja -tilastot Disc Golf World Tourin sivuilla
Naisten, miehet-40 ja amatööriluokan tulokset PDGA:n verkkosivuilla

Artikkelikuva: Eino Ansio / DGWT


0 kommenttia:

Jätä kommentti