"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Suomalaiset sysättiin ulos kärkikortista European Openissa

2.6.2016 22:08

Kostea helle saatteli Disc Golf World Tourin Suomen osakilpailun, European Openin alulleen torstaina Nokialla. Parhaista tuloksista vastasivat ennakkoon kovimmat ennakkosuosikit USA:sta sekä Euroopasta.

Tuttu taistelupari kärjessä

Kärkipaikan jaetulla tuloksella 56 (-8) valtasivat viime kesänä viimeiseen asti European Openin voitosta vääntäneet hallitseva mestari Paul McBeth sekä Ricky Wysocki. McBeth oli keskivaiheilla murhaavan tehokas, mutta alun ja lopun bogeyt pitivät tilanteen tasaisena.

Kärkiryhmän täyttävät heiton päässä jaetulla kolmannella sijalla majailevat eurooppalaistykit Simon Lizotte ja Karl Johan Nybo. Lizotte sysäsi väkevän takaysinsä ansiosta lopulta kaikki suomalaiset ulos kärkikortista.

Kakkosryhmästä iskevät suomalaiset ovat kuitenkin vielä hyvin iskuetäisyydellä, vaikka parhaan suomalaistuloksen pelannut Ville Ahokas olikin hienoinen yllätys kärkikahinoissa. 58 (-6) heittänyt Ahokas on väläytellyt osaamistaan esimerkiksi viime kesän SM-kisoissa, joten aivan täysin puskista nuori mies ei huipputulostaan iskenyt.

Jalle Stoor löysi birdiejyvän yhdeksän par-tuloksen jälkeen takaysillä. Kuva : Disc Golf World Tour / Eino Ansio.

Jalle Stoor löysi birdiejyvän yhdeksän par-tuloksen jälkeen takaysillä. Kuva : Disc Golf World Tour / Eino Ansio.

Muut hyvin suoriutuneet suomalaisnimet olivatkin odotettuja nimiä. Kuudetta sijaa jakavat Jalle Stoor, Pasi Koivu sekä Lassi Hakulinen ovat kaikki aiemmin esiintyneet European Openin ikonisella tulostaululla päätösväylän griinin vieressä. Kaikki kolme ovat tasoissa tuloksessa 59 (-5).

Väylä 18 myrkkyä kilpailijoille

The Beast -radan päätösväylä, ”videopeliväylä” 18, koitui avauspäivänä useamman pelaajan kohtaloksi. Väylä osoittautui pelaajille vaikeimmaksi, keskiarvon ollessa lähellä bogeyta.

Väylällä nähtiin isoja liikkeitä alas tuloslistalla, kun monet kelpo tulokseen matkalla olleet suomalaiset putosivat nelois- tai vitoisbogiensa myötä kovasti alaspäin.

Radan päätösväylä osoittautui hankalaksi selätettäväksi lähes kenelle tahansa. Kuva: Disc Golf World Tour / Eino Ansio

Radan päätösväylä osoittautui hankalaksi selätettäväksi lähes kenelle tahansa. Kuva: Disc Golf World Tour / Eino Ansio

Kaikkiaan väylällä nähtiin peräti yhdeksän kolmoisbogia suurempaa tulosta. Kilpailussa nähtäneen siis isoja liikkeitä vielä viimeisellä kolmella väylällä, kuten aiempina vuosinakin on tapahtunut.

Kilpailu jatkuu perjantaina kärkiryhmän aloittaessa kierroksensa kello 14.00. Takaa-ajajiksi sysätyistä suomalaisista parhaat starttaavat näin ollen kello 13.50.

Tulokset

Kuva: Disc Golf World Tour / Eino Ansio



0 kommenttia:

Jätä kommentti