"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Nuoret jyräsivät SM-kisojen avauspäivänä

30.6.2016 23:03

Frisbeegolfin Suomen mestaruuskilpailut pamahtivat käyntiin ensimmäisen kierroksen osalta torstaina Suomen Turussa 2016. Aamupäivän sadekuurojen jälkeen kilpailua päästiin pelaamaan jälleen kuumassa kesäsäässä ja Lausteelle jopa melko tyypillisessä tuulessa.

Aamulähdön Salminen selättää pitkät väylät

Avoimessa luokassa aamuryhmiin arvottu järjestävän seuran 7k:n jousikäsi Jyri Salminen aloitti urakkansa erittäin vahvasti. Takaysille väylälle 12 asti pelkkiä kolmosia napsinut Salminen oli parhaimmillaan pitkillä par 4 ja par 5 -väylillä.

Yksi ainoa tuplabogey lipsahti ahtaalle väylälle 17, mutta lopputulos 56 (-7) oli komea. Kärkisija irtosi tuloksella yksin yhden heiton turvin.

Tuloksella 57 (-6) Lausteen par 63 ”Kyy 2016” -layoutin selättivät akaalainen Pirkanmaan frisbeegolfia edustava nousukiidossa oleva Luukas Rokkanen sekä hallitseva Suomen mestari, Heinolan Lords of Disc Golfille pelaava Pasi Koivu. Kolmen parhaan joukossa siis kaksi nuoremman polven heittäjää, Salminen ja Rokkanen.

Hallitseva Suomen mestari Pasi Koivu lähtee takaa-ajajan asemasta toiselle kilpailukierrokselle.

Hallitseva Suomen mestari Pasi Koivu lähtee takaa-ajajan asemasta toiselle kilpailukierrokselle.

Neljättä sijaa jakaakin sitten isompi tukku kilpailijoita. Tuloksessa 59 (-4) majailee sekoitus esimerkiksi vanhoja mestareita, mitalisteja, sekä paikallisosaamista. Kuuden hengen ryppääseen kuuluvat Juho Parviainen, Lauri Suominen, Henri Perälä, Ilari Tuoma, Seppo Paju ja Leo Piironen.

Blomroos hienolla kierroksella naisten kärkeen

Rauman frisbeetä edustava Henna Blomroos pelasi hienon avauskierroksen 65 (+2). Tulos antoi neljän heiton johdon hallitsevaan Suomen mestariin Nummelan Frisbeeseuran Eveliina Saloseen. Teinitähdet jatkavat siis perinteistä keskinäistä vääntöään mestaruudesta naisten luokassa.

Kolmossijalle kipusi kuuden heiton päähän kakkossijan Salosesta Disc GOlf Hyvinkään Soile Mutikainen. Heiton päässä kolmossijasta väijyvät Oulun frisbeeseuran Jenni Eskelinen sekä vasta 15-vuotias huippulupaus Lahden frisbeeclubista, Sini Lindholm

Tasaisia senioriluokkia

Senioriluokissa on tasasista. 40-vuotiaissa ykkössijaa jakaa kolme herraa tasatuloksessa 63 (par). Muiden tähtäimessä ovat nyt siis Jouni Leskinen, Marko Hämäläinen ja Thomas Mykkänen.

Kolmen pelaajan tasatilanne vallitsee myös 50-vuotiaiden luokassa. Jari Niskanen, Maco Moilanen ja Kari Vesala jakavat johtoasemaa tuloksessa 70 (+7).

60-vuotiaiden herra ja hidalgo Markku Tohni onnistui nappaamaan sen sijaan itselleen kolmen heiton johdon tuloksella 74 (+11). 40-vuotiaiden naisten kärkinimi on kotimaisemissaan pienen paluun kilpakentille tehnyt avoimen luokan entinen Suomen mestari Anne Matilainen.

Kilpailut jatkuvat jälleen perjantaina Turun Lausteella avoimen luokan kärkiryhmän aloittaessa kierroksensa kello 16.00.

Tulokset



0 kommenttia:

Jätä kommentti