"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Pasi Koivu johdatti suomalaiset mallikkaaseen starttiin

25.8.2016 00:22

Frisbeegolfin Euroopan mestaruuskilpailuissa, Oulun Meri-Toppilassa ensimmäinen päivä on pelattu. Suomalaiset marssivat useammassa luokassa jälleen kärkisijoille, mutta vanhemmissa ikäluokissa parannettavaakin jäi.

Avoimessa raikas ja kirkas aamu

Aamutuimaan urakkansa aloittaneet avoimen luokan pelaajat saivat etenkin aluksi pelata raikkaassa loppukesän säässä. Lämpötilan ollessa aamulla vielä alle 10 astetta tuuli pysyi kuitenkin vielä mietona ja aurinko paistoi kirkkaasti.

Hieman iltapäivää kohden nousseissa tuulissa parhaiten suoriutui kahden vuoden takaista karvasta EM-kisojen nelossijaansa kirkastamaan lähtenyt Pasi Koivu. Koivu kirjasi tuloksen 50, mikä alittaa Meri-Toppilan EM-radan ihannetuloksen 11 heitolla.

Pasi Koivu päätti kierroksensa birdieen ja kahden heiton johtoasemaan. Kuva: Eino Ansio / EDGC2016

Pasi Koivu päätti kierroksensa birdieen ja kahden heiton johtoasemaan. Kuva: Eino Ansio / EDGC2016

Koivu piti bogeyt poissa tuloskortistaan tyystin ja napsutteli vapautuneesti birdieitä melko tasaisesti pitkin kierrosta. ”Ykkösväylän niukasti uponneen par-putin jälkeen en oikeastaan ollut lähelläkään bogeja koko kierroksella. Peli tuntui vapautuneelta ja helpolta tänään. En onnistunut väylien 12-15 tuulettomalla osuudella keräämään birdieitä, joten parannettavaakin jäi.” Koivu summasi kierroksensa frisbeegolfliiton tiedotteessa.

Voidaan sanoa, että jopa hieman yllättäen kakkossijalta löytyy ruotsalaispelaaja nimeltään Tobias Johansson. Osaamistaan toki aiemmin tällä kaudella esimerkiksi European Mastersin jaetulla 14. sijalla väläytellyt Johansson ei ehkä ennakkoon kuitenkaan kuulunut ruotsalaisten syömähampaiden joukkoon.

Tuloslistalla seuraavat neljä riviä ovat kuitenkin taas tyystin suomalaisten valloittamat. Kilpailun ehkä jopa ykkössuosikki, paikallista yleisöä paikan päälle sankoin joukoin vetävä Juho Parviainen on kiinni kolmossijassa tuloksella 53 (-8). Kärkeen on siis matkaa kolme heittoa ja väliin kiilannut Johansson on vain yhden heiton edellä.

Neljättä sijaa jakavat tuloksessa 54 (-7) mestaruutta puolustava Seppo Paju sekä Ilari Tuoma ja Teemu Nissinen. Avauspäivänä kymmenen parhaan sakkiin kinkesivät suomalaisista vielä korkean menestyspotentiaalin omaavat Leo Piironen sekä Janne Hirsimäki.

Salonen ja juniorit häikäisivät

Nuoresta iästään huolimatta voittajaehdokkaaksi selkeästi laskettava Suomen Eveliina Salonen aloitti kilpailunsa loistavasti. Par-tuloksen 61 pelannut Salonen oli radan viimeisellä seitsemällä väylällä jopa koko kentän toiseksi paras pelaaja.

Salosen suorituksella irtosi avauskierrokselta mukava kuuden heiton johto ennen Viron Kristin Tattaria. Naisjoukkueemme muutkin jäsenet, hallitseva Euroopan mestari Jenni Eskelinen sekä Henna Blomroos, suoriutuivat hekin hyvin ja jakavat kolmatta sijaa tuloksessa 68 (+7).

Suomen junioripelaajat dominoivat kenttää avauspäivänä. Koko suomalaisviisikko on myös koko kilpailun kärkiviisikko ja ainoat par-tuloksen alittaneet junioripelaajat.

Viisikosta parhaiten suoritti Väinö Mäkelä tuloksellaan 56 (-5). Mikael Hakala seuraa toisena heiton päässä (-4), Joonatan Häme sekä Jasper Heino kolmansina tuloksessa 59 (-2) sekä viidentenä Riku Vink 60:llaan (-1).

Väinö Mäkelän fokus pysyi pelissä ja tuotti johtotuloksen junioreissa. Kuva: Eino Ansio / EDGC2016

Väinö Mäkelän fokus pysyi pelissä ja tuotti johtotuloksen junioreissa. Kuva: Eino Ansio / EDGC2016

Konkareilla parannettavaa

Jos joillakin Suomen joukkueesta jäi vielä parannettavaa, on se ikämiesluokilla. Mastereissa kolmoisjohto lipsahti ennakkoon toki vahvoiksi tiedetyille ruotsalaissenioreille. Ari Penttala jakaa parhaana suomalaisena neljättä sijaa tuloksessa 62 (+1) heiton päässä pronssisijasta.

Yli 40-vuotiaissa naisissa Nina Kiminki on vielä iskuetäisyyden päässä mitalisijoista, neljäntenä tuloksella 76 (+15), kolme heittoa takana pronssisijasta.

50-vuotiaissa Kari Vesala jahtaa mestaruutta hyvissä asemissa toisena, vain heiton päässä kärkisijasta. Vesalan tulos on 60 (-1).

60-vuotiaiden hallitseva kaksinkertainen mestari Markku Tohni jakaa niin ikään toista sijaa. Tuloksen 68 (+7) jälkeen matkaa kärkeen on kolme heittoa.

Kilpailu jatkuu kierros per päivä tahdilla, lauantaina kruunataan tuoreita Euroopan mestareita.

Tulokset



0 kommenttia:

Jätä kommentti