"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

McBethillä on kaasu pohjassa

7.8.2015 17:45

Frisbeegolfin MM-kilpailuissa Yhdysvaltain Pittsburghissa pelattiin torstaina neljäs kierros. Will Schusterickin neljän heiton johto kaventui enää yhteen, ja lähimmäksi haastajaksi nousi kukapa muukaan kuin Paul McBeth.

Kilpailun johdossa kolmen kierroksen jälkeen ollut Schusterick onnistui kyllä kierroksessaan melko hyvin. 58 (-8) olisi kenties riittänyt pitämään selvän johdon itsellään, jos kilpailussa ei olisi mukana Paul McBeth.

McBeth aloitti todenteolla neljännen peräkkäisen MM-tittelinsä jahtaamisen ja nousi heiton päähän kärjestä tuloksellaan 51 (-15). Ricky Wysocki sai hänkin kärkeä kiinni heiton verran, ja on neljännen kierroksen jälkeen kolme heittoa Schusterickin takana.

Will Schusterickin johtoasema näyttää sulaneen. Kuva: Eino Ansio / Innova Champion Europe

Will Schusterickin johtoasema näyttää sulaneen. Kuva: Eino Ansio / Innova Champion Europe

Nikko Locastrokin voi onnistuessaan nousta vielä voittokamppailuun mukaan, mutta kärkeen on kuitenkin seitsemän heiton matka. Parhaalla eurooppalaisella, Simon Lizottella on viidenneltä sijaltaan matkaa kärkeen 9 heittoa.

Seppo Pajulta näyttää jäävän haaveeksi jo takataskussa olevan 6. sijan parantaminen. Sijoitus neljän kierroksen jälkeen on 37. ja matkaa mitaleillekin on jo yli 20 heittoa.

Mastereiden kärjessä on tuntuvalla viiden heiton erolla Patrick Brown ennen 12-kertaista maailmanmestaria Ken Climoa. Naisissa Sarah Hokom johtaa niin ikään viidellä heitolla ennen hallitsevaa naisten mestaria Catrina Allenia.

Kilpailussa on jäljellä vielä viides kierros, semifinaali ja 9-väyläinen finaali.

Viides kierros on jo alkanut ja artikkelin julkaisuhetkellä käsittämättömässä iskussa oleva McBeth on siirtynyt jo neljän heiton johtoon.

Tulokset
Livetulokset

Kansikuva: Eino Ansio/Innova Champion Europe



0 kommenttia:

Jätä kommentti