"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Scandinavian Open – Yhdysvaltalaisten ylivoimaa, tuoko European Open muutosta?

11.7.2015 22:00

Scandinavian Open on kirjoissa ja kansissa. Kahdesta peräkkäisestä major-turnauksesta ensimmäinen päättyi hillittyihin tuuletuksiin, kun voittotaistelussa ei ollut tällä kertaa jännitettävää. Yhdysvaltalaisten ylivoimasta erottui vielä ylivoimaisempi voittaja. Seppo Paju teki suomalaisista hienon nousun viimeisenä päivänä.

Koska asia ei varsinaisesti yllätä, ei tarvitse asiassa kierrellä. Scandinavian Openin voitti hallitseva kolminkertainen maailmanmestari Yhdysvaltain Paul McBeth. McBeth (224 heittoa, -44) oli ylivoimainen 11 heiton erolla toiseksi tulleeseen maanmieheensä Will Schusterickiin. Vielä seuraavien kolmen nimenkin perässä tuloslistoilla komeilee tähtilippu.

Paul McBethin ylivoima ylivoiman sisällä on mykistävää. Viimeiset neljä Euroopassa järjestettyä major-kilpailua ovat kaikki menneet McBethin nimiin. Hän on siis myös ensi viikolla pelattavan European Openin hallitseva mestari.

Paras suomalainen turnauksen avoimessa luokassa oli hallitseva Euroopan mestari Seppo Paju. Kisan alla kuumeesta kärsinyt Paju paransi koko ajan turnauksen edetessä ja oli lopulta jaettu 11.

Pajun tulos oli 243 heittoa, mikä on 25 alle ihannetuloksen. Viimeisellä kierroksella Paju teki hienon nousun heitettyään 57, mikä on 10 alle Skellefteån radan ihannetuloksen. Paras USA:n ulkopuolelta tullut pelaaja oli Saksan Simon Lizotte jaetulla 6. sijalla.

Suomalaisia mahtui hienosti 20 parhaan joukkoon lopulta viisi. Seppo Pajun lisäksi tähän yltäneet pelaajat olivat Teemu Nissinen (jaettu 16.), Pasi Koivu (18.), Nils Iso-Markku (19.) sekä Jasper Heino (20.)

Naisten luokassa Jenni Eskelinen oli lopulta onnistuneesti viides ensimmäisessä majorissaan. Naisten luokan voitti USA:n Catrina Allen, joka johti kilpailua avauspäivästä lähtien. USA:n kolmoisvoiton täydensivät Sarah Hokom ja Valarie Jenkins. Myöskin major-ensikertalainen Niina Turtiainen pärjäsi hienosti ja oli kuudes.

Jenni Eskelinen onnistui Scandinavian Openissa

Jenni Eskelinen onnistui Scandinavian Openissa. Kuva: Team Powergrip

Scandinavian Open, avoin luokka, lopputulokset:

1. Paul McBeth, USA, 224 heittoa (-44)
2. Will Schusterick, USA, 235
3. Nikko Locastro, USA, 236
4. Nathan Doss, USA, 238
4. David Feldberg, USA, 238

11. Seppo Paju, 243

Scandinavian Open, naiset, lopputulokset

1. Catrina Allen, USA, 279 heittoa (+11)
2. Sarah Hokom, USA, 283
3. Valarie Jenkins, USA, 288
4. Sofie Sandström, SWE, 300
5. Jenni Eskelinen, 309

Suomalaisten vuoro Nokialla?

Major-tason kilpailua saa seurata seuraavaksi Suomessa Nokialla. Ensi viikon torstaina alkava European Open on kauden kovatasoisin kilpailu maailmassa.

Skellefteåssa isäntämaan ruotsalaisista, eikä muistakaan eurooppalaisista ollut amerikkalaispelaajien haastajiksi. Tilanne voi kuitenkin olla toinen, kun siirrytään Euroopan kovimman frisbeegolfkansan, Suomen, maaperälle.

Seppo Pajun Scandinavian Openin loppu sekä tämän kauden vire kokonaisuutena enteilee huippusuoristusta. The Beast -radalla Paju on osaamisensa jo aiempina vuosina todistanut. Mikäli vain sairastelut ovat taakse jääneitä vaivoja, katseet kannattaa kääntää suomalaisista ainakin Pajuun.

Toistaiseksi lähimpänä palkintosijaa eurooppalaisessa majorissa on ollut Pasi Koivu vuoden 2013 European Openin neljännellä sijallaan. Lisäksi eurooppalaisväriä kärkipäähän taatusti myös Nokialla tuovat Simon Lizotte sekä Tanskan Karl Johan Nybo.

Kisatapahtuma alkaa keskiviikkona mannertenvälisellä joukkuekilpailulla, President’s Cupilla. Parhaimmin kisatunnelmaan pääsee mukaan paikan päällä, mutta sunnuntain finaalin ratkaisuhetket on mahdollista seurata myös suorana TV-lähetyksenä.

Scandinavian Open tulokset

Kansikuva: Team Powergrip



0 kommenttia:

Jätä kommentti