"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Tuusulan frisbeegolftarjonta kehittyy

23.8.2014 11:56

Tuusulassa käy kova tohina frisbeegolfradoilla. Aivan viime aikoina paikkakunnalla sijaitsevat radat ovat laajentuneet ja yksi uusikin on avattu. Jos et ole aiemmin käynyt Tuusulan radoilla, niin nyt voit yhdellä reissulla bongata kätevästi kolme rataa kerralla.

 Kellokoski DiscGolfPark on uusin tulokas Tuusulan frisbeegolfratojen joukkoon. 9-väyläisellä puistoradalla on tarjolla monipuolisia väyliä, joista kolme ensimmäistä ovat vieläpä kohtalaisen pitkiä. Haasteita löytyy siis myös kokeneemmille heittäjille.

 Tuusula DiscGolfPark perustettiin vuonna 2010. Nyt rata on siirtynyt Tuusulan urheilukeskuksen toiselle laidalle ja laajentunut kolmella väylällä 12-väyläiseksi radaksi.  Rata on edelleenkin hyvin aloittelijaystävällinen, vaikka siltä löytyy nykyään jo yksi par 4-väylä ja pari hieman pidempää par 3-väylää.

 Ristikiven Frisbeegolf on Frisbeegolfclub Hyrylä ry:n talkoovoimin kaudelle 2013 rakentama uutuus. Alun perin 9-väyläinen metsärata on kokenut muutoksia kaudella 2014. Tällä hetkellä radalla on 14 kimuranttia väylää, mutta piakkoin Ristikivellä pääsee pelaamaan 18:lla väylällä. Uusimmat tiedot rataprojektin etenemisestä löydät Frisbeegolfclub Hyrylän Facebook-sivuilta. FGR.fi-sivustolle radan tiedot päivittyvät jahka radalla tehtävät muutokset ovat vakiintuneet.

Uusi rata avattu Hankasalmelle
 Hankasalmen frisbeegolfradan avajaisia vietetään lauantaina 23.8. 9-väyläinen puistorata on suunniteltu erityisesti aloittelijoille. Avajaisissa on tarjolla myös paljon muuta aktiviteettia, lisätietoja löydät radan blogista.



1 kommenttia:

Mikko Setälä | 12:39 25.08.2014

Tuusulassahan sijaitsee myös Jokelan koulukeskuksen aloittelijarata, joka tosin odottaa edelleen #8 väylän uudelleensijoitusta.

Jätä kommentti