"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Söderström selviytyi sateesta voittajana

29.6.2014 22:36

Frisbeegolfin EuroTourin Suomen osakilpailu Keisari Tali Open käytiin loppuun tuulisessa ja sateisessa säässä Helsingissä. Sunnuntain finaaliin kärjestä startannut Matias Söderström pystyi pitämään muut takanaan, vaikka välillä erityisesti Pasi Koivu uhkasi voittoa.

Koivun vahva alku ei riitä

Finaalikierros alkoi kakkosena startanneen Pasi Koivun näytöksellä. Ensimmäiset kahdeksan väylää sujuivat 5 alle ihannetuloksen, Matias Söderströmin pelatessa yhden yli. Koivun johto oli venähtänyt jo neljän heiton mittaiseksi.

Söderström kuitenkin jatkoi omaa peliään ja keskivaiheilla kierrosta Koivu kohtasi enemmän ongelmia. Kierroksen puolivälin jälkeen Söderström oli taistellut johtonsa takaisin, eikä siitä enää luopunut. Söderstömin tämän päivän kierros oli 69 heittoa (-1)

Lopulta lähimmäksi, kahden heiton päähän Söderströmistä nousi Juho Parviainen, joka vastasi päivän parhaasta tuloksesta – 64. Se on olosuhteet huomioon ottaen todella loistokas tulos. Kenties pientä pureskeltavaakin Parviaiselle jäi viimeistä edeltäneen väylän tuplabogista.

Kolmatta sijaa jakamaan Pasi Koivun kanssa nousi Jalle Stoor, joka oli kolmas ainoista ihannetuloksen alittaneista pelaajista finaalissa.

Pasi Koivulla oli finaalin alussa johtoasema, mikä kuitenkin suli sateeseen

Pasi Koivulla oli finaalin alussa johtoasema, mikä kuitenkin suli sateeseen

Mastereiden kärki vaihtui

Mastereissa riitti tänään voittoon tulos 75. Sillä tuloksella Toni Asikainen nousi kuuden heiton takaa keulille ja jätti heiton päähän myöskin 75 pelanneen Ville Piipon. Kärjestä aloittanut Tomi Nieminen heitti 79 ja tyytyi kolmanteen sijaan.

Naisten kärkikolmikko pysyi muuttumattomana lauantain tilanteeseen nähden. Ruotsin Sofie Sandström vei voiton ennen Hannele Määttää. Vasta hiljattain lajin aloittanut Marianne Jakonen oli hienosti kolmas!

Grandmastereissa Marko Timonen piti tuntuvan johtoasemansa turvin kärkisijan itsellään ennen Ville Kotamäkeä ja Heikki Savolaista.

Söderström pysyi keskittyneenä tiukassa tilanteessa

Moni olisi saattanut antaa periksi Pasi Koivun kaltaisen tekijän tullessa takaa hetkellisesti ohi. Söderström kuitenkin jatkoi rauhassa omaa tekemistään ja kampesi näin itsensä jälleen keulille.

“Tänään aloitin huonosti suhteessa Pasi Koivuun, joka oli puolessa välissä kierrosta karannut jo neljän heiton johtoon”, kertoi Söderström. “Pystyin kuitenkin keskittymään omaan hyvään peliin ja muutaman väylän jälkeen olimme jälleen tasoissa. Kärkiryhmä oli viimeiseen asti varsin tasainen, joten piti keskittyä loppun asti.”

Söderströmin ja varmasti monen muun pelaajan kauden päätavoite European Masters siintää jo muutaman viikon päässä. Välissä kuitenkin EuroTourkin jatkuu Viron osakilpailun muodossa ensi viikonloppuna.

Tali Openin tulokset



0 kommenttia:

Jätä kommentti